Viikonloppuna ajettiin Ruotsissa NAC (North Autonavigation Championship) kilpasarjan eli tutummin PM-sarjan viimeiset osakilpailut. Tilanne ennen Ruotsin kisoja oli kutkuttava, sillä sarjan voittoon oli mahdollisuus useammalla parilla. Perjantain kisa ajettiin Ljungbyn ympäristössä, kun taas lauantaina kurvailtiin Växjön itäpuolella.
Viikonlopun reittejä ja maastoja hallitsi ylivoimaisesti Tanskan konkaripari Morten Jäger-Bent Mikkelsen. He voittivat molemmat osakilpailut ulkomaalaisten luokassa ja näin Bent uusi karttureiden mestaruuden 15 vuoden tauon jälkeen. Parin vietyä suurimmat sarjapisteet hopeasta jäivät kilpailemaan Tanskan legendaarinen Søndergaardin veljekset ja Suomesta pari Tomi Viitala-Juha Heikkilä. Tilanteen vaikeutta lisäsi se, että vakiokuljettaja Tomi Viitala oli estynyt osallistumaan, mutta onneksi apuun riensi Suomen joukkueesta Pasi Winberg, joka uhrasi oman kisansa auttaakseen suomalaisparia pääsemään mitaleille. Perjantain veto ei ollut kartturin bravuurihetki, mutta virheistä huolimatta osakilpailun 5. sija mahdollisti pronssisen mitalin, sillä Søndergaardit ajoivat lauantain kisassa vahvasti toiseksi varmistaen siten itselleen hopeisen mitalin.
NACin junnusarjassa eli Beginner’s Cupissa kisaili kaksi suomalaisparia. Vahvempi Ruotsissa oli isä-poika pari Mika Salo-Eemi Salo, joille Ruotsin kisa oli uran ensimmäinen. Kokemukseen nähden suoritus oli erinomainen, mutta osakilpailun voitosta huolimatta alkukaudesta Tanskassa ja Suomessa vahvemmin menestynyt pari Miikka Mäenpää-Tommi Muilu veivät Beginner’s Cupin mestaruuden.
TULOKSET
NAC
1. Morten Jäger – Bent Mikkelsen 238p
2. Harald Søndergaard – Jan Søndergaard 234p
3. Tomi Viitala – Juha Heikkilä 233p

BEGINNER’S CUP
1. Miika Mäenpää – Tommi Muilu 120p
2. Mika Salo – Eemi Salo 118.


Lisää sarjasta ja tuloksia löytyy täältä: mamia1.fi/nac