Valikko Sulje

NAC-stipendin tuella ensi kertaa autosuunnistamaan Tanskaan 2026?

Aikaisemmilta nimiltään PM, NEZ ja nyt NAC eli Nordic Autonavigation Championship-sarja käynnistyy perinteisesti Tanskan osakilpailuilla 24.-25.4.2026 – eli reilun kuukauden kuluttua! Tämä katkaisee autosuunnistajien ja as-kaluston joutenolon, kun talven kisat on jo ajettu ja Suomen kisat antavat vielä odottaa itseänsä.

NAC-kisamaisemia 2025

Mistä siis on kyse?

NAC-sarja alkoi vuonna 1978, jolloin se tunnettiin nimellä PM-sarja (pohjoismaiden mestaruus). Sarjaa ajettiin neljässä maassa eli Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Jokaisessa maassa ajettiin yksi osakilpailu lauantaina perjantain ollessa ns. lämmittelyajo. Vielä 2000-luvun alkupuolella kyseinen järjestely oli voimassa, mutta Norjan hiivuttua himmeäksi pisteeksi autosuunnistuksen kartalla kilpailuja on järjestetty enää kolmessa maassa. Samassa yhteydessä muutettiin pistelaskentaa niin, että kunkin maan kilpailuviikonloppuina ajetaan kaksi osakilpailua ja niistä annetaan pisteet.

Vuoden 2026 Tanskan NAC suunnistetaan Sjellanin saarella, melko maltillisella etäisyydellä Kööpenhaminasta katsoen. Perjantain kisan seutuna on Holbæk, lauantaina kisaseutuna on ennakkotietojen mukaan Store Heddinge. Kuten niin monesti ennenkin vauhti ei ole Tanskassa pääasia, vaan ratamestarin luomien arvuutusten ratkaiseminen. Kannattaa miettiä kerran jos toisenkin, mihin suuntaan lähteä.

Aloittelijat toivotetaan sarjaan mukaan Beginner’s Cupissa

NAC-osakilpailuissa ajetaan NAC-mestaruudesta sekä aloittelijoiden Cup-mestaruudesta. Luokka on tehty juuri aloittelijoita silmällä pitäen. Kun NACilaiset kilpailevat sarjapisteistä sekä perjantaina että lauantaina, toimii perjantain osakilpailu Beginner’s Cupilaiselle harjoituskilpailuna. Varsinaiset Beginner’s Cup-sarjapisteet pari saa lauantain kilpailusta. Lisäksi aloittelijan taitotaso on huomioitu siten, että lauantain kilpailun reitti on lyhyempi kuin NAC-sarjaa ajavien reitti. Toki aloittelija saa NAC-mestaruuspisteitä perjantain ja lauantain kisoista, niin halutessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lauantain kilpailun saa ajaa loppuun asti, jos rahkeissa riittää varaa. Kilpailun edetessä järjestäjä huomioi Beginner’s Cup-osallistujat niin, että Cupin lyhyemmän osuuden päätteeksi tarjolla on joko ajo-ohje maaliin tai mahdollisuus jatkaa koko kilpailu loppuun asti.

KaK tarjoaa ensikertalaisille NAC-stipendin

Uusien NAC-harrastajien kannustamiseksi mukaan stipendirahastoon on kaudelle 2026 budjetoitu 1000 euroa ja yhden uuden kilpailijan osalta maksimisumma on 300 euroa. 1000 euron stipendirahaston jakoperiaatteena on ”150 euroa per uusi kilpailija per NAC-kilpailuviikonloppu” ja se myönnetään seuraavin perustein:

  • Stipendin saaja ei ole aikaisemmin osallistunut NAC/NEZ/PM-osakilpailuun ulkomailla.
  • Stipendin saaja osallistuu Tanskan ja/tai Ruotsin osakilpailuihin. Kisaviikonlopun molempiin kilpailuihin on ilmoittauduttava.

Jos jompaankumpaan viikonlopun osakilpailuun osallistuminen estyy teknisen vian, sairastumisen tai muun perustellun syyn vuoksi, ei stipendin saamista tällä perusteella evätä. Jotta oikeus stipendiin säilyy, on jompaankumpaan viikonlopun osakilpailuun myös näissä poikkeustapauksissa kuitenkin osallistuttava. Stipendin saaja osallistuu vähintään yhteen Suomen NAC-osakilpailuun. Jos stipendin saaja ei osallistu kumpaankaan Suomen  NAC-osakilpailuun teknisen vian, sairastumisen tai muun perustellun syyn vuoksi, ei stipendin saamista tällä perusteella evätä. Vain yhdessä ulkomaassa osallistuminen puolittaa stipendin. Jos useampi henkilö hakee stipendiä, jaetaan stipendi osallistumisten mukaan.

Esimerkiksi (kilpailijat A, B ja C): 

Kilpailija A 1 ulkomaa => 150e       

Kilpailija A 2 ulkomaata => 300e       

Kilpailija A ja Kilpailija B kumpikin 1 ulkomaa => A 150e, B 150e       

Kilpailija A 2 ulkomaata ja kilpailija B 1 ulkomaa => A 300e, B 150e       

Kilpailija A 2 ulkomaata ja kilpailija B 2 ulkomaa => A 300e, B 300e       

Kilpailija A 2 ulkomaata, kilpailija B 1 ulkomaa, kilpailija C 1 ulkomaa => A 300e, B 150e, C 150e        Jne…

Mikäli tulokassuorituksia on enemmän kuin 7 (esim. 3 kilpailijaa, 2 ulkomaata ja 1 kilpailija, 1 ulkomaan kilpailu), 1000 euron   summa jaetaan tasan osallistumisten mukaan.

Miten tähän juhlaan pääsee mukaan?

NAC-sarjalla on omat nettisivut, joista voi alkaa ammentaa lisätietoa. Sivut löytyvät täältä: https://www.mamia1.fi/nac/index.html. Kun sarja alkaa kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä KannonKiertäjiin vaikkapa laittamalla postia osoitteeseen kak (at) autosuunnistus.net tai sitten suoraan Suomen NAC-yhdyshenkilöille Juha Heikkilä juheik (at) gmail.com tai Riku Bitter riku.bitter64 (at) outlook.com. Opastusta ja apua NAC-matkaajilta saa varmasti, ja ensikertalaisen ei tarvitse pelätä jäävänsä yksin. Olet siis tervetullut iloisten ja reippaiden NAC-matkaajien joukkoon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *