Loppilainen Jyri Rantalainen otti jo lähes rutinoidusti vastaan kanssakilpailijoiden onnittelut autosuunnistuskisan luokkavoitosta, jonka hän saavutti yhdessä isäpuolensa Jukka Johanssonin kanssa. 11-vuotias Jyri ei ilmeisesti ollut edes nuorin kartanlukija, joka osallistui Hyvinkään Urheiluautoilijoiden isännöimään Kanta-Hämeen AS-sarjan osakilpailuun.
Jukka ja Jyri ajoivat nyt neljännen kisansa. RiiUA:n järjestämä sarja-avaus jäi autokunnalta väliin, mutta heti ensimmäisessä kisassa (Forssa) tuli kakkossija sarjaa kevätkauden jälkeen johtaneiden lohjalaisten Jyrki Tusan ja Hannu Hirsivaaran jälkeen. Valkeakoskella kaikki seitsemän kanssakilpailijaa jäivät Jukan ja Jyrin taakse, mutta Turengin kisa ei kulkenut aivan yhtä hyvin.
Rajamäellä ja Hyvinkäällä ajetussa HyUA:n kisassa Johansson – Rantalainen eteni kohtuullisen vauhdikkaasti ja tarkasti. Mikael Laakso – Mikke Yrjölä oli voittajaa nopeampi, mutta Raision UA:n pari hukkasi yhden kymmenen minuutin arvoisen suunnistusaseman enemmän kuin voittajat. Selvästi nopeinta vauhtia piti sarjakärki Tusa – Hirsivaara, mutta sen myötä hukkui suunnistusasemiakin ihan liikaa.
C-luokan mestari on käytännössä jo varmistunut, sillä akaalais-lahtelainen pari Henri Oksman – Antti Nousiainen on voittanut kaikki viisi kisaa. B-luokan voittivat renkolaiset Marko Mäenpää ja Rasmus Hakala. Ylimmän MA-luokan pareista paras oli odotetusti hallitseva suomenmestaripari, hausjärveläis-kangasalalainen kaksikko Anssi Karppinen – Timo Saarinen.
Hyvinkään UAN kisajärjestäjiä ilahduttaneesti kilpailuun, joka oli keskimmäinen yhdeksän kisan sarjassa, starttasi peräti 11 aloittelijaluokan paria. 22 E-luokan kilpailijasta seitsemän oli ensimmäistä kertaa kokeilemassa autosuunnistusta, joka on edullisin autourheilulaji, mitä harrastetaan auton sisällä istuen.
Ennen starttia saatu lyhyt opastus lajin saloihin ei vielä tehnyt mestareita, ja uudet harrastajat ryhmittyivät luokan häntäpäähän. Mutta AS koukuttaakin juuri sillä, että koko ajan oppii uutta.
Isolla avolavalla sinnikkäästi reitin selvittäneet Eija Heino ja Sanna Iivonen totesivat kisan jälkeen, että tiistaina 19.8. ajettavaan Lopen kisaan lähdetään pienemmällä ja näppärämmällä autolla. ”Kilpuri” on tosin AS:n alkumetreillä merkityksettömin osanen kolmikossa kuljettaja–kartanlukija–auto. Sarjakisoissa E- ja C-luokissa pystyy kilpailemaan vaikka juuri hankitulla perheen ykkösautolla.
Harrastuksen aloittamista helpottaa myös se, että kilpailijan ei tarvitse suorittaa kursseja tai hankki lisenssejä. AS-sarjan kisoissa karttamaksu on vain 10 euroa/pari. Koska kartanlukija voi olla alle ajokortti-ikäinen, monessa autossa ”nuotteja” luki perheen tai suvun jälkikasvu. HyUA:n kisassa oli mukana myös monta avioparia.
Kokenein E-luokan kuljettaja oli 14-vuotiaalla hyvinkääläisellä Aku Winbergillä: ajo-ohjeita totellut pappa Oma Winberg ajoi aktiivisesti autosuunnistusta, joka silloin tunnettiin nimellä ST eli suunnistus- ja tarkkuusajo 60-luvulta 80-luvulle. Akun isä eli ”Wimpun” poika Pasi kilpailee aktiivisesti ja oli yksi tiistaikisan neljästä ratamestarista.
Ensimmäistä kertaa ratamestarina ollut Jani Muhli on hänkin toisen polven AS-harrastaja. Toisen puolikkaan ratamestariryhmästä muodostivat Pasin kuljettaja Anita Heino ja Janin kartanlukija Antti Niemelä.
Teksti ja kuvat Pekka Virtanen
Jukka Johansson ja Jyri Rantalainen voittivat HyUA:n sarjakisassa 11 parin E-luokan.
”Kiva laji”, kehui neljästä ajamastaan AS-kisasta puolet voittanut 11-vuotias Jyri Rantalainen.
Henri Oksman ja Antti Nousiainen hallitsevat AS-sarjan C-luokkaa.
3. ja 1. AS-sukupolvi: Aku Winbergin kuskina oli ST-ajojen konkari Oma Winberg.