Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Moderators: Moderaattori, Moderaattorit
Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Kallaveden ST-Ajot ajetaan lokakuussa, 12.10. siis puolen vuoden päästä. Kunhan lumet sulaa, niin tuossa toukokuun paikkeilla lähdetään maastoon kattelemaan missä on hyvä ajella. Suuret linjaukset on jo selvillä.
Lähtö-ja maalipaikka tulee olemaan tällä kertaa sisätila ja avara traileriparkki.
Iltakisa tulee jälleen, kuitenkin lauantain puolella on tarkoitus jakaa palkinnot. Kisan pituudeksi on kaavailtu että kaikilla luokilla jää ihanneaika alle 4 tuntiin. Ajojärjestys tuttu C, CUP ja SM, alkaen joskus iltapäivällä. C-luokka ajaa valoisan aikaan, muilla tulee pimeetäkin jossain vaiheessa. SM-luokkien suunnistus vaikeustasoa nostetaan ainakin yhellä pykälällä viime kerrasta… mitähän se sitten tarkoittaakin näkee sitten…
Kutsu julkaistaan aikaisintaan kesällä. Terveisin ratamestari Lasse
Kutsu julkaistaan aikaisintaan kesällä. Terveisin ratamestari Lasse
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Morjens täältä ratamestarin piirtopöydän ääreltä. Kallaveden ST-Ajo reitin eka versio SM-luokille piirretty, ja elokuussa vasta aletaan touhuta, niin hyvissä ajoin siis ollaan, taas. Reitin pituus tulee lyhyempi kuin kaavailtu, mutta vaikeampi kuin luultiin, ainakin SM luokan kartat saa pyyhekumia niin että jääkö paperiin sitten mitään... Ihanneaika tulee olemaan SM ja CUP -luokilla noin 3-3,5h, kilometrejä jonkun verran päälle toistasattaa. ja suattaapi olla että on pimiää tai suattaapi olla vieläkin pimiämpää 

Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Kilpailukutsu julkaistu -> http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
Lähiaikoina tulee myös Kitiin ja ilmoittautuminen aukeaa.
Aurinko laskee 12.10. Kuopiossa noin klo 18.00 joka on myös aika lähellä SM luokan ensimmäisen lähtöaikaa. Myös Cupille tulee pimeetä enempi kuin valoisaa. C-luokan tilanne selviää myöhemmin kun aletaan tarkemmin reittiä suunnittelemaan. SM luokan reitti on alustavasti tehty ja kartatkin piirretty, mutta tällä viikolla mennään maastoon ja aletaan tekemään lopullista reittiä, ja sen jälkeen tehdään muut luokat, jolloin alkaa hahmottua kisan meininki.
Ihanne ajat SM ja Cup luokilla suunnilleen samat, jotain 3-3,5 tunnin paikkeilla. C-luokan reitti saattaapi jäädä alle kahen tunnin.
Lähtö- ja maalipaikat ilmoitellaan tuossa jossain vaiheessa, hyvät lämpimät tilat sekä trailereille lähtöpaikalla reilusti tilaa.
Majoitustarjouksia tulee myös.
terveisin ratamestari Lasse

Kisaa on taas vaihteeksi tehty, mittauksia ja karttojen viilauksia, ja tänään sain eka version sm ajomääräyksestä valmiiksi. SM ja CUP reitit nopeimmat ajaa noin 3 ja puoleen tuntiin, C-luokan reitti on tällä kertaa aika kevyt, noin puoltoista tuntia.
KITIin aukeaa ilmoittautuminen joskus ja kutsu sinne tulee kunhan yks viime hetken henkilövaihdos vielä varmistetaan...
SM ja CUP reitit on mielestäni tätä päivää, lyhyet, vaikka vois olla vieläkin lyhyemmät, raakaa reitin suunnittelua jossa ei hienostelua, kovaa ajamista kuskille ja autolle ja haastetta kartturille pysyä juonessa mukana...
ja aivan varmasti on heppakenkää ainakin yhen hevosen verran...
terveisin ratamestari Lasse
KITIin aukeaa ilmoittautuminen joskus ja kutsu sinne tulee kunhan yks viime hetken henkilövaihdos vielä varmistetaan...
SM ja CUP reitit on mielestäni tätä päivää, lyhyet, vaikka vois olla vieläkin lyhyemmät, raakaa reitin suunnittelua jossa ei hienostelua, kovaa ajamista kuskille ja autolle ja haastetta kartturille pysyä juonessa mukana...
ja aivan varmasti on heppakenkää ainakin yhen hevosen verran...
terveisin ratamestari Lasse
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Kilpailun kutsu löytyy jo KITIstä ja ilmoittautuminen aukeaa ihan lähiaikoina. Tutustumislisenssillä ajavat ilmoittautuvat kilpailunjohtajan spostiin.
Lähtöpaikka on Juustoportti, Naulakatu 2, Kuopio. Ilmoittautuminen kabinetissa. Kuljetuskalustolle on runsaasti tilaa parkkialueen reunoilla, lisäinfoa lähtöluettelossa aikanaan. Kilpailun aikana kuljetuskalustoa ei saa viedä maalipaikalle.
https://www.juustoportti.fi/etusivu
Maali on Valoharju, Kurkimäentie 12, Kuopio.
https://www.vehmasmaennuorisoseura.fi/valoharju/
Lähtöpaikalle tulee myöhemmin ruoka ym tarjouksia, maalipaikalla kahvio.
Alustavat lähtöajat ja ihanneajat, C-luokka noin klo 16 ja ihanne alle kaks tuntia, CUP noin klo 17 molemmin puolin, SM alkaen noin klo 18. CUP ja SM ihanne noin 3h15min-3h30min. Aurinko laskee noin klo 18.
Majoitustarjouksia tässä vaiheessa ei tule, mutta näillä perustein voi majoitusta jo Kuopion suunnalta katsella ja tässä muutama malliksi:
https://www.sawohouse.fi/fi/index.html
https://www.rauhalahti.fi
http://www.visitrauhalahti.fi/fi/
https://www.isovalkeinen.com
t. ratamestari Lasse

Kilpailun kutsu päivitetty ja löytyy nyt KITIstä, jossa myös ilmoittautuminen avautunut.
https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/ ... 047&edit=0
Tervetuloa Kuopioon suunnistamaan!
t. KUA
https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/ ... 047&edit=0
Tervetuloa Kuopioon suunnistamaan!
t. KUA
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Tämä päivä puolille öin asti aikaa ilmoittautua kilpailemaan. Luvassa tarkkaa suunnistusta, vauhtia ja lisää vauhtia.
Tervetuloa !
KUA
Tervetuloa !
KUA
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Lehdistötiedote luettavissa ->
http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Kilpailu ajettu, reitti purettu, tulokset KITIssä.
https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/ ... 047&edit=0
Kylttikartat tulee kisasivuille lähipäivinä: http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
Kiitos kilpailijoille sekä toimitsijoille.
t. KUA
https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/ ... 047&edit=0
Kylttikartat tulee kisasivuille lähipäivinä: http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
Kiitos kilpailijoille sekä toimitsijoille.
t. KUA
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Puuttuvat lisätty kisasivuille. sinisellä kilpailijan nro.
Re: Kallaveden ST-Ajo 12.10.2019
Koostelähetys julkaistaan keskiviikkona 23.10. klo 20:00 osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=_IXi2ps0RU0
Tervetuloa vanhat ja uudet katsojat!
- Antti
Tervetuloa vanhat ja uudet katsojat!
- Antti
...eiku...