Page 1 of 1

Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:25 pm
by Pepe
Kirjoittaja Pepe » 31.12.15 15:16
Tämä aihe sopisi kohtaan: "Avointa keskustelua as-tulevaisuudesta", mutta en osannut sitä avata aktiiviseksi.

Tämä autosuunnistuksen nykytila (vähenevät kilpailijat, vähenevät kilpailut) johtuu meistä konkareista. Olen nyt runsaat 3 vuotta (myytyäni kaluston) seurannut sivusta tätä hienon lajimme kutistumisen tuskaa. Kun ei itse ole enää pelin keskellä, alkaa katsomosta nähdä asioita uudella tavalla.
Lajin kehittämisen keskiössä ovat olleet aktiivikilpailijat, erityisesti kilpailijana menestyvät konkarit. (Tämä on tyypillistä pienille lajeille). Nämä konkarit ovat ohjanneet mielipiteitä, asenteita ja sääntöjen kehitystä. Ovat ohjanneet lajia itseään kilpailijana miellyttävään suuntaan. Näin ovat kehittyneet säännöt ja käytännöt, jotka eivät johda lajissa pitkäaikaiseen elinkelpoisuuteen. Omat ajatukseni ovat tähän asti olleet vallinneen kehityksen myötäisiä. Mutta, koska on alettu arvostaa suunnistuksellisesti yhä vaikeampia kilpailuja, ovat ratamestarit halunneet näyttää arvostettavan reitinteon osaamistaan. Ja maastotyön yhteydessä on vielä ruvettu "herkuttelemaan" ja tekemään paljon enemmän kuin tarpeellista. Tähän työläyteen on kisanteon innostus alkanut vähentyä. Nykylaji on enää pienen piirin omaa kivaa, johon on ulkopuolelta todella vaikeata päästä sisälle. Minusta nykylaji on hieno. Sillä vaan ei näytä olevan sellaisenaan tulevaisuutta. Mainitsin, että myin "kaluston". Olen sen jälkeen useinkin ajatellut, että olis kiva välillä lähteä harkkareihin, mutta kun ei ole kalustoa, vaikka pihalla on kaksikin autoa.

Laji tulee palauttaa sellaiseksi, että kaikkiin luokkiin voi osallistua myös tavallisella henkilöautolla, ilman että ensin tarvitsee hankkia AS-kalustoa.
Näin se oli silloinkin, kun kalenterikisoja oli yli 200, ja autokuntia lähes 200, siis yhdessä kisassa.

Lohduttavaa on tieto, että tähän ei tarvitse mitään sääntömuutoksia, koska ongelma on pelkästään korvien välissä, eli asenteissa. Aletaan vain arvostaa sitä, että reitin voi ajaa tavallisella henkilöautolla.

Vielä 70-luvun puolivälin jälkeen voitettiin SM-osakilpailu laittelemattomalla henkilöautolla. Ja jo silloin ajettiin maanteiden ulkopuolella, voittajaparilla yli 2000 pistettä. (Se onkin ainoa voittamani SM-osakilpailu). Osallistujia MA-luokissa oli yhteensä yli 90 autoa.

Noihin aikoihin alkoikin lajin alamäki, ei kilpailujen laadussa, vaan kilpailujen ja kilpailijoiden lukumäärissä. Mentiin metsään, entistä syvemmälle metsään, ja menestyäkseen ei enää tavallinen henkilöauto riittänytkään, vaan alettiin tarvitsemaan AS-kalustoa. Tämä lisäsi ratamestareiden mahdollisuuksia entistä vaikeampien, monella tavalla hankalien, mutta arvostettujen reittien tekemiseen.

Niin, ja nyt ollaan tässä.

Ehdotuksia.
Jos ei heti muutoksia kansallisiin, niin tulevaisuutta varten voi laittaa korvien väliin muhimaan, että on arvostettavaa laatia kaikki reitit niin, että osallistuakseen ei tarvitse "AS-kalustoa", vaan reitti on järkeä käyttäen ajettavissa tavallisella henkilöautolla.

Sitten harkkarit.
Harkkarien kaikki reitit tulee voida ajaa tavallisella henkilöautolla.
Harkkarit EIVÄT ole kilpailuja, mutta tulokset lasketaan ja julkistetaan.
Harkkareissa ei ole luokkia, on vain radat A, B ja C, on oma vaikeusasteensa.
Jokainen voi ajaa minkä tahansa reitin, riippumatta virallisesta luokituksestaan.

Sääntömuutosten osalta vuosi 2016 lienee menetetty, mutta näillä muutoksilla lajin pelastusoperaatiossa voidaan aloittaa jo nyt. Siis vain muuttamalla käytäntöjä ja arvostuksia.
Sääntömuutosheittoja alkaa täältä tulla sitten ensi vuonna.

Hyvää Uutta vuotta
Sääntömuutosheittoihin palaan heti ensi vuonna
Pepe

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:26 pm
by Arkka
Kirjoittaja Arkka » 31.12.15 17:04
No eikös tämä pitkä kirjoitus ollut just "noviisien" ehdottama V-luokka, siviiliautolla ajettava suunnistuksellisesti vaativa reitti :roll:
Ei tarvita nelivetosuvcitymaasturiturbogtdynamiteaktiivilukkoluistonestokitkalukkosuorakytkentä-autoa. :oops:

...ja kilpailukalenterissahan on yhtäkkiä niinpaljon kisoja, ettei kaikkiin ehdi :mrgreen:

Hyvää Uutta Vuotta 2016

nimim. täältä tullaan kolmellapytyllä niin että jytke kuuluu :lol:

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:28 pm
by LVee
ViestiKirjoittaja LVee » 31.12.15 19:08
pepe kirjoitti:
Harkkareissa ei ole luokkia, on vain radat A, B ja C, on oma vaikeusasteensa.
Jokainen voi ajaa minkä tahansa reitin, riippumatta virallisesta luokituksestaan.


Kannatettava idea, varsinkin harkkareissa, voisi riittää harkkareissa jopa reitit A ja B, eli vaikea ja helppo.
Eikös tästä voisi kehittää myös ihan kisoihinkin, kaikissa luokissa voisi ajaa millä luokituksella vain, olisiko tässä mitään järkeä.

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:28 pm
by Mikko Heikkilä
Kirjoittaja Mikko Heikkilä » 31.12.15 21:19
Suoranaisesti minulla ei ole tälläistä V-luokkaa mitään vastaan. Vaikkakin se lisää järjestäjän työtä, mutta kukin tekee kisat omien resurssien mukaan.
Tämä A&B tai A&B&C reitti ja luokituksien poistaminen vaikkakin, vain harkkareista herättää hiukan epäiyksiä allekirjoittaneessa. Mitä luulette kuinka motivoivaa on uusien harrastajien tulla mukaan, kun ei pärjää missään sarjassa, jos kuka tahansa saa ajaa samassa sarjassa ensikertalaisten kanssa?

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:29 pm
by Pepe
Kirjoittaja Pepe » 01.01.16 14:28
Tuo ehdottamani harkkarimalli ei ole uusi keksintö. Se on monille AS-harrastajillekin jo tuttu. Se on Suunnistusliiton iltarasti-/kuntosuunnistusmalli, joka on osoittautunut viime vuosikymmeninä hyvin toimivaksi. Nuo tapahtumat eivät ole kilpailuja, eikä niihin sillä tavoin mennä pärjäämään. On kuitenkin mukava, että on mahdollisuus verrata omaa tulostaan muihin saman radan kiertäneiden tuloksiin.
Pepe

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:30 pm
by Mikko Heikkilä
ViestiKirjoittaja Mikko Heikkilä » 01.01.16 16:28
Tuo on pepe totta että harkkarit eivät ole kilpailuja, eikä niitä saisi ottaa niin tosissaan. Mutta kuitenkin minulle on sanottu, ettei halua mennä ajamaan ylempään luokkaan harkkareita koska ei voi pärjätä. Ja mun mielestä aloittelijoille pitää pyhittää omat sarjat, sillä heillä se menestys ruokkii innostusta jatka lajissa. Iltarastit on minullekin tuttuja ja ihan mukava kuntoilu muoto, mutta jotenkin tuntuu siltä ettei sillä pelasteta autosuunnistusta.

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 9:31 pm
by LVee
Kirjoittaja LVee » 01.01.16 16:35
Täytyy vetää hiukan takaisin, ehkäpä nämä "vapaatluokat" ei toimis kisoissa. Mutta harkkareissa juuri tuo ilta/kuntorasti voisi toimia hyvänä esimerkkinä. Nykyään vaan on niin että kun kansalliset kisat on vähentyneet, niin osa harkkareista korvaa tämän kilpailuvietin, varsinkin silloin kun ne kuuluvat johonkin harkkarisarjaan tai jopa aluemestaruuteen. Lähtökohtana harkkarit ovat nimensä mukaisesti sitä varten että sinne mennään harjoittelemaan. Vaikka ensikertalainen voikin mennä suoraan ajamaan c-luokan kansallisen, niin käytännössä lajiin tutustuminen on tarkoituksenmukaisempaa aloittaa harkkareista, jotka vielä yleensä ovat vapaamuotoisempia tapahtumia kuin kisat, joten konkareilla mahdollisesti on aikaa keskustella uusien kans.

Siis virallisestihan esim M-luokkalainen ei voi harkkarissa ottaa työkaveriaan tutustumaan lajiin niin että M olisi vaikkapa kuskina ja ekakertalainen työkaveri kartturina, ja osallistuisivat työkaverille sopivimpaan E-luokkaan. Itä-Suomessa olemme mahdollistaneet tämän harkkareissa, kuitenkin niin että mikäli ajaa alemmassa luokassa kuin virallinen luokitus edellyttää, niin ei saa harkkarisarjan pisteitä. Olen huomannut että parhaiten lajiin tulee uusia kokeilijoita puskaradion kautta, AS-harrastaja kertoo lajista tutulle tai tutun tutulle, joka innostuu ja on valmis tulemaan vaikka omalla autollaan kokeilemaan, tässä jos kerrot että joudumme ajamaan M-tai A tai B- luokassa jossa on mahdollista että reitillä käydään pusikoissakin ja siten auto saattaa jopa naarmuuntua, niin työkaverilla onkin silloin yllättäin serkunhäät just samaan aikaan. :lol: :lol: :lol:

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed Jan 20, 2016 10:18 pm
by Moderaattori
Uuden alafoorumin lisäyksen yhteydessä tapahtui asentajan virhe, ja viestit jouduttiin kaivamaan kivenkolosta takaisin.
Tämän vuoksi joka viestin alussa lukee kirjoittaja ja alkuperäinen kirjoitusaika, viestejä palautettaessa alkuperäiset aikaleimat heittivät häränpyllyä. Viestit ovat kuitenkin samassa järjestyksessä kuin alun perin.

-Ylläpito

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Fri Apr 22, 2016 8:53 am
by Timo
Mikäänhän ei estä harkkareiden järjestäjiä sallimasta alemmassa luokassa ajamisen kilpailun ulkopuolella (ilman sarjapisteitä ja mahdollisia palkintoja) jos esim. ylempiluokkalainen tutustuttaa aloittelijaa lajiin tai kuski kokeilee kartanlukua. Toivottavaa olisikin että harkkareiden järjestäjät sallisivat tämän joensuulaisten tapaan.

Timo Leppäkorpi, AS-lajiryhmä

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Fri Apr 22, 2016 11:24 am
by Mörkö
ÄLÄ! Voi herttintähäre..

Re: Kehityspohdintaa

Posted: Wed May 25, 2016 10:24 pm
by LVee
Tarjottiin Joensuussa 16.5. ilmaiseksi harjoitusajo, jonka olisi voinut kiertää siviiliautolla. Osallistujia ei lainkaan. Yritettiin mainostaa facebookissa jne ja JoeUA on kohtuu iso seura eikä sieltäkään tullut kokeilijoita. Vika osallistujamäärien vähyyteen ei voinut olla säännöt kun ne olisi kerrottu vasta jos olisi paikalle tullut, eikä vika ollut rahassa, kun olisi halvalla eli ilmaiseksi saanut kokeilla. (vain auton bensat puolen tunnin verran) Joten vika voi olla siinä että as ei ole mediaseksikäs. Joten toiveena on että Kimi Räikkönen tulee johonkin harkkariin niin sen jälkeen kiinnostuu media ja koko Suomi :roll: :roll: :roll: :lol: :lol: :lol: