Riihimäen Urheiluautoilijat järjestää lauantaina 21.2. autosuunnistuksen tämän kauden toisen SM-osakilpailun. Talvieksytyksestä tulee varmasti nimensä veroinen, sillä kilpailun pääratamestari on lajin hallitseva suomenmestari Riku Bitter. Hyvistä…
Naantalin Seudun UA:n järjestämään AS-kauden 2015 avauskilpailuun ensi lauantaina 31.1. on ilmoittautunut ennakkoon 31 autokuntaa. Lähtöpaikkana tuttuun tapaan Auran ABC-asema, ja ensimmäiset C-luokan kilpailijat lähtevät…
AS-kausi 2015 avataan perinteiseen tapaan NaSU:n järjestämällä kilpailulla Varsinais-suomalaisissa maisemissa. Tällä kertaa kansallisena kilpailuna ajettava Armonlaakson ajo on jo monena vuotena polkaissut talvikauden käyntiin. Tämänkertaisen…
Viikonloppuna ajettu Nuukanpojan Eksytys ratkaisi mestaruuden, SM-kultaa ajoivat Veli-Matti Lundahl (AAU) – Riku Bitter (RiiUA) Audilla. Vielä epäviralliset SM-pisteet: Kuljettajat Kartanlukijat
11-vuotias Jyri suunnisti mestariksi Hämeenlinnan ympäristössä 60-luvulta alkaen järjestetyn kesäisen autosuunnistussarjan nuorin mestari lienee 11-vuotias Jyri Rantalainen, joka voitti sarjan aloittelijaluokan isäpuolensa Jukka Johanssonin kartanlukijana.…
XXXVIII Aprilli-ST on kuluvan kauden viimeinen kansallinen etelä-suomessa. Siksi kaikkien kynnelle kykenevien tulee olla viivalla 4.10. klo 17.00 alkaen. Luvassa on varsin perinteinen kansallinen Kanta-Hämäläisissä…
XXXVIII Aprilli-ST on kisavuorossa seuraavana ensi lauantaina 4.10. Kilpailun reitti liikkuu Hämeenlinnan luoteisalueilla ja sen lähtöpaikkana on Shell Iittala. Osallistujamäärästä riippuen ensimmäiset kilpailijat lähtevät reitille…
Lammin Urheiluautoilijoissa eletään vilkasta autourheilusyksyä, sillä seura järjestää syys-lokakuussa kolme autourheilukilpailua. Ensimmäisenä LamUA:n ohjelmassa on ensi tiistaina 9.9. Kanta-Hämeen autosuunnistussarjan päättävä AS-harjoitusajo. Sarjan kahdeksannen kisan…
Yhdeksästä kilpailusta muodostuvan Kanta-Hämeen autosuunnistussarjan aloittelijaluokan mestaruudesta käydään tiukkaa kisaa. Lopen UA:n isännöimässä kuudennessa osakilpailussa E-luokan voittanut loppilaispari Jukka Johansson – Jyri Rantalainen on enää…
Loppilainen Jyri Rantalainen otti jo lähes rutinoidusti vastaan kanssakilpailijoiden onnittelut autosuunnistuskisan luokkavoitosta, jonka hän saavutti yhdessä isäpuolensa Jukka Johanssonin kanssa. 11-vuotias Jyri ei ilmeisesti ollut…