Vuoden 2015 NEZ-sarjan kauden aloituskilpailussa Tanskan Viborgissa U-luokan kaksoisvoitto saatiin Suomeen kun kestomenestyjien Tomi Viitala – Juha Heikkilä voittaessa hopeasijalle ajoivat 8 pisteen erolla NaSU:n…
Arvokisakalenterin alkuvuoden 2015 kilpailut on nyt käyty, ja kotimaassa seuraava kalenterikilpailu on melkein viiden (!) kuukauden päässä. Kilpailunälkää ja rospuuttorienausta helpottamassa NEZ-kausi 2015 aukeaa Tanskassa…
Marraskuun alun päätösviikonloppuun lähdettiin suomalaisittain moneltakin kantilta haastajanäkökulmasta, ja tällä kertaa mitaleista kirkkaimmat jäivät saavuttamatta. Alkuasetelmat vaikuttivat siltä, että tutuksi mestarisuosikiksi pönkittäneet Søndergaardit eivät välttämättä…
Tämänvuotisen NEZ-sarjan päätösosakilpailut ajetaan viikonloppuna Ruotsissa! NEZ-reportteri on jälleen matkassa, tiukat raportit suoraan toiminnan keskeltä. NEZ-Online
Autosuunnistuksen NEZ-sarja polkaistaan käyntiin tulevana viikonloppuna. Pitkän ja lumettoman talvikauden jälkeen autosuunnistus herää talviunestaan ja mitä huomionarvoisimmalla tavalla. Kansainvälisen NEZ-sarjan ensimmäiset kaksi osakilpailua ajetaan kuten…