PM -sarjan avauskilpailu, Billund Tanska |
||
![]() |
Vuosien varrella olen kuullut paljon hurjia juttuja PM -sarjan ja varsinkin Tanskan kilpailujen vaativuudesta. Oli siis suorastaan pakko lähteä ja ottaa selvää voivatko jutut pitää paikkaansa.
Aivan ummikkona ei Tanskaan onneksi tarvinnut lähteä, sillä Riku Rousku järjesti erinomaisen koulutuksen ja harjoitusajon ennen Tanskaan lähtöä. Hyvää valmennusta oli myös Lohjalla pidetty tanskalaisia sääntöjä soveltanut harjoitusajo. Harjoitusajojen yhteydessä selvisi myös se, ettei tanskalainen autosuunnistus ole erityinen vauhtilaji. Pikemminkin päinvastoin. Silti mielestäni erinomaisen mielenkiintoista ja haastavaa. Ensimmäinen ryhmä suomalaisia lähti matkaan keskiviikko iltana. Tavoitteena oli ajaa Ruotsin läpi Tanskaan torstain aikana ja ehtiä vielä illaksi ensimmäiseen harjoitus- / lämmittelykilpailuun. Tukholman ja Köpenhaminan ruuhkista ja ruuhkissa köröttelystä suivaantuneesta Subarun kytkimestä huolimatta ehdimme illan kisaan. Lähtöpaikalle saavuimme selvässä ennakossa – kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa. |
|
Sekä torstain että perjantain lämmittelyajot kulkivat alueilla, jotka olisivat olleet ”siviiliautoilla” ajettavissa. Vaativuutta oli kisoihin saatu sopivasti. Hieman alkoi käydä kateeksi tanskalaisia ratamestareita. Torstain kisaankin oli luvitettu muutama maalaistalon piha ja asemamiehiäkin oli maastoon komennettu peräti kaksi kappaletta. Silti kisa oli mielenkiintoinen ja haasteellinen ja tavallisen suomalaisen kansallisen kisan mittainen. |
|
|
![]() |
Lämmittelyajot olivat varsin opettavaisia. Ainakin meille ensimmäistä kertaa Tanskassa kisanneille. Maalipaikalla kuluikin tovin, kun konkarit koittivat selvittää meille aloittelijoille kuinka tätä tanksalaista oikein tulisi ajaa. | |
|
||
![]() |
PM kilpailun lähtöpaikalle kokoontui yli neljäkymmenhenkinen suomalaisjoukko, joista kilpailuun oli lähdössä 17 paria. Katsoja- ja kannattajajoukkojakin oli siis mukana.
Vain viime vuoden Cup-mestarit Matti Muttilainen ja Pasi Kekkonen olivat ilmoittautuneista poissa. Mazda oli kuulemma hylkinyt jäähdytysvettä jo Ruotsin läpiajon aikana ja kaverukset olivat pakotettuja palaamaan Suomeen kesken matkan. Lähellä oli katsojaryhmään siirtyminen myös parille Laiho – Mäkelä, joiden Tercelin vaihdelaatikon kisakilometrit tulivat täyteen lämmittelykisan aikana. |
|
Olavi Laiho – Timo Mäkelä ja tuliterä tanskalainen kisa-Opel. PM kisasta tämä yhdistelmä saalisti sijan 15. |
Mutta ei Tanskan kisasta näin vähällä eroon pääse. Kilpailun johtaja luovutti kaveruksille oman kisa-Opelinsa käyttöön ja niin saatiin se seitsemästoista suomalainen kisaparikin viivalle. | |
![]() |
Erityistä kiinnostusta herätti Opelissa ollut elektroninen kompassi. Tällainen tuntui olevan varsin yleinen lisävaruste tanskalaisissa kisa-autoissa. | |
![]() |
Tästä se kisa sitten varsinaisesti alkoi…
Lämmittelykisat olivat hyville pohjille tehtyjä sopivan mittaisia koitoksia, joista aloittelijakin palasi täysissä ruumiin ja sielun voimissa. PM kisa oli kuitenkin tyystin toisenlainen. Kilpailumaasto muistutti erehdyttävästi kotimaisia koitoksia. Siviiliautot oli siis syytä jättää kotipihoihin. Myös kilpailun pituus rassasi peruskuntoa. Korkeintaan kuusi kisaa ennen sarjan alkua ulkomailla ajaneiden Cup-luokan tulokset tosin laskettiin viiden ensimmäisen jakson jälkeen, mutta kisan sai halutessaan ajaa loppuun asti. Tuo viisi jaksoa olisi kyllä ollut aivan inhimillinen koitos, mutta kun sitä pitää olla niin ahne, että loppuun astihan sitä ajaa piti. Kun kerran tänne asti on tultu kisaamaan… |
|
![]() Rolf Sjöberg – Riku Rousku. Lämmittelykisojen ylivoimaiset voitot ulkomaalaisten luokassa. Tostaina tulos olisi riittänyt tanskalaisten joukossakin kakkoseksi! PM kisassa sijoitus 6. |
Tuossa viiden jakson cup-kisan rajassa taisi olla hieman onnea kannaltamme. Ainakin kuudennen jakson alku sujui siten, että sijoitus olisi varmasti korjaantunut huomattavasti – alaspäin. Kolme ensimmäistä taulua jäi löytymättä, mutta niiden sijasta olimme löytäneet peräti neljä ylimääräistä. Parin – kolmen minuutin aikana voi siis kerätä noin kahden tunnin edestä virheminuutteja. Olisikohan kannattanut hieman peruutella…???
Kahdeksannella jaksolla oli lähdöstämme kulunut jo yhdeksän tuntia, mutta ainoatakaan taukoa ei ollut kisan aikana suotu. Tämä on kuulemma maassa tapana. Mestariporukka oli tosin tässä ajassa jo ajanut koko reitin, tarkastanut tulokset ja ilmeisesti nukkunutkin jo hyvän tovin. Oma-aloitteisen taukomme paikka oli siis tässä kohtaa! Autosta noustessa eivät jalat oikein meinanneet kantaa. Sen verran puuduksissa oltiin. |
|
![]() Tomi Viitala – Jari Heikkilä. PM kisassa sijoitus 23, ja Cupissa 5. |
Mutta tauko tuotti toivotun tuloksen. Veri lähti jälleen kierämään siinä määrin, että olinpaikkammekin pystyimme jälleen vaihteeksi määritelemään.
Ja maaliin asti ajettiin. Eikä aikaakaan kulunut kuin kymmenen ja puoli tuntia. Myöhästymisrajaankin (5 tuntia kisaa + 6 tuntia max. myöhiä) jäi vielä hyvin aikaa. Ensikertalaisen jälkitunnelmat. Tanskalainen bil-o kilpailu poikkeaa selkeästi kotilaisesta autosuunnistuksesta. Vankalla yhden kisareissun kokemuksella voin sitä kuitenkin lämpimästi suositella. |
|
![]() Raunimo – Itäkodes. Kymmenen vuoden tauon jälkeen tanskan AS-urille palannut pari ajoi PM kisassa sijalle 19 ja Cupissa sijalle 3. (Tämä auto lienee myynnissä…) |
Kotimaisesta suunnistuksesta selkeästi poikkeava, mutta samalla myös mielenkiintoisin piirre tanskalaisessa kisassa on se, että karttapaloihin on merkitty selkeästi se piste, mihin olet menossa. Sen sijaan lähtöpiste on aina pystyttävä itse määrittelemään kyseiselle kartalle. Tämä aiheuttaa toisinaan hieman ”kartoitusajoa”. Ajan merkitys ainakin aloittelijoiden kilpailuissa on hyvin pieni. Usein käy niin, että yhdestä suunnistusvirheestä rankaistaan sekä puuttuvalla että ylimääräisellä RT-asemalla. Tämä tarkoittaa 35 minuutin aikasakkoa.
Kenties maksimimyöhää kannattaa hieman seurata, mutta muutoin pääasiassa on keskityttävä suunnistukseen ja olinpaikkansa rauhalliseen paikallistamiseen. Näin ollen kuljettajan on syytä olla hyvin rauhallista sorttia. |
|
![]() Rauno Ojala ja Ari Uotila. Kartturikaksikon vauhti ei päätä huimannut, sillä vain yksi ruotsalaispari malttoi ajaa hitaammin. Tuloksena PM kisassa sija 18 joka riitti ulkomaalaisten cup-luokan voittoon. |
Eli, jos kaipaat uusia autosuunnistushaasteita, niin tanskaan kannattaa ilman muuta lähteä. Jos vain mahdollista niin siellä sitä ollaan taas itsekin… | |
![]() Suominen – Salovaara. PM kisassa sijoitus 25 ja Cup luokassa ajallisesti nopein suoritus toi sijoituksen 2. |
||
![]() Kari-Pekka Turtiainen – Ari Tuomala. Kaverukset ovat jättäneet kotimaiset autosuunnistusurat vähemmälle koluamiselle, mutta ovat sitä suuremmalla innolla mukana PM kisoissa. Viimoisenpäälle siviilimallinen Opel ei kenties ollut paras mahdollinen ajokki ajoittain vativille PM ajourille. Sijoitukset PM-kisassa 28 ja cupissa 7. |
||
![]() Laitetaan nyt tämäkin kuva näkyviin… Sekä ruotsalaisilta että tanskalaisilta kilpakumppaneilta löytyy sellaista kisakalustoa, jota joutuu katselemaan kaihoisin silmin. Onneksi AS ei välttämättä ole kalustolaji!? |