TULEVAISUUDEN KISAMALLI

Lavikainen on taas saanut paljon palautetta viime jurputuksestaan, mikä liittyi AS-harkkareihin ja niiden luonteeseen. Pääsääntöisesti palaute on ollut ihan positiivista eli voitaneen vetää sellainen johtopäätös, että harkkarit pitäis olla harkkareita, aluekisat aluekisoja jne.

Lavikainen muistaa hyvin tapauksen, josta eräs kansallisen ratamestari takavuosina ylpeänä kertoi. Kaverit olivat rakentaneet kisan oikein viimotteen päälle, alue oli pieni, erikoiskarttoja paljon, kilpailukortteja vielä enemmän ja RT-asemia nimmaan helkutisti. Autot pörräs maalaistalon pihassa, kun emäntä meni nukkumaan iltauutisten jälkeen. Ja autot pörräs saman maalaistalon pihassa, kun emäntä meni aamulypsylle. Aikataulu saatiin hyvin puristettua alle neljän tunnin kun laitettiin vaan pyynnit sopiviksi. No, jälkeenpäin ratamestari oli sitten erään kisan lähtöpaikalla kuullut naapuripöydän keskustelua:

• Henkilö A: Olitteko pari viikkoa sitten siinä kisassa?
• Henkilö B: Ei päästy, millainen oli?
• Henkilö A: No, ensteks ajettiin kansallinen, sitten katsastettiin auto ja sitten ajettiin toinen kansallinen. Ja ajatteles, kaikki yhden kisan ilmoittautumisella.
• Henkilö B: No, oliks se pitkäki?
• Henkilö A: Meil meni siin seittemä tuntii.

Tämän kokemuksen jälkeen ratamestarimmekin alkoi pohtia ja optimoida kisan rakentamista liiketalouden pelisäännöt mielessään pitäen.

Jes. Matkan varrella on AS:ssäkin kokeiltu erinäköisiä juttuja. Lavikaisen mielestä jotkut jutut ovat olleet tosi hyviä, mutta syystä tai toisesta joistakin hyvistäkin jutuista on livetty. On sitten täysin lukijoiden vastuulla se, miten suhtautuvat seuraavassa esitettävään, mutta esitetääs kuitenkin. Mitäs sanoisitte, jos ratamestarille annettaisiin oikein tuhtisti enemmän pelimerkkejä käyttöön.

• Otettaisiin uudestaan käyttöön S-asemat. Lavikaisen näkemyksen mukaan ne poistettiin, kun oli niin älykääpäisiä ratamestaajia, että ne eivät osanneet soveltaa niitä oikein. Säännöissä sinänsä sanottiin ihan selkeästi, että autolla pitää päästä ajamaan asemalle asti. On kai silloin ihan selvä, että ojan toiselle puolelle laitettu asema saa kilpailijoiden V…-käyrän vähintäänkin kohoamaan ja naama punottaa muustakin kuin kartanluvun ihanuudesta. Mutta jos ollaan oikein rehellisiä, niin kyllä oikein käytettynä S-asema mahdollistaisi paljon. Eikä tarvittaisi immeisiä kaikille pakittaville asemille.

• Sallitaan EMIT-värkit ajan ottamiseen. Todella jees homma, mutta edellyttää samaa kuin edellinen. Eli mietitään, että miten tulee käyttää, jotta vältetään kilpailijoiden väärinkäyttö (myös moraalinen) ja miten tulee käyttää, jotta vältetään yleisillä teillä kaahailu (vaikka emmehän me kaahaile metsässäkään).

• Kiinnitetään huomiota kisojen pituuksiin. Tähän suuntaan sinänsä on mentykin. Ei metsässä tarvitse ryyniä auton kanssa puolta vuorokautta ja hajottaa paria rengasta ja lykätä pehmeistä paikoista neljää kertaa, että saataisiin kilpailijalle tyytyväinen mieli. Eikä kartoille tarvitse keksiä haamupolkuja (josta ratamestari ajanut kerran), eikä niistä myöskään tarvitse ottaa kaikkea muuta kuin ajoura pois. Säilytetään kartoissa mielekkyys piru vie. Kartturin homma on lukea karttaa ja muotoja; ei siis pelkkiä muotoja (HUOM! Lavikainen tarkoittaa tien muotoja).

• Kartanlukua sinällään on koitettu toisaalta helpottaa. Yksittäisiä karttoja tehdään vaikeammiksi helkutin moisella riisumishommalla ja toisaalta on ohjeita, että kaikki kartat pitää olla samalla tavalla pohjois-etelä –suuntaan. Ja mielellään pitää olla tietysti karttaan painettu viiva. Ja sitten vielä homman tulee edetä jouhevasti niin että karttapohjissa ei tarvitse palata vanhaan karttapohjaan. Ja hemmetti; ei tästä hommasta mitään nuottienlukua kai ole tarkoitus tehdä, annetaan ne hommat vain Rautiaisen Timpalle ja kumppaneille. Eli yksittäinen kartta olkoon edelleenkin kuvaus ympäröivästä maastosta ja siinä saa olla karttamerkkejä. Mutta Lavikaisen mielestä kartat saisi olla samallakin karttapohjalla mitepperivaan, kunhan jokaisessa kartassa olisi tosi hyvin merkitty pohjoinen. Jos sitä joutuu aina hakemaan jotain yksittäistä metsänmerkkiä havaitakseen pohjoisen, niin johan siihen kypsyy. Mutta mielikuvitusta hyvät ihmiset. Lavikainen muistaa hyvin, kuinka eräs ratamestari nauraa hekotti kuinka hänen tekemässään kisassa oli kaksi rakennusta peräkkäin ja vaihtopiste niiden välissä. Karttoissa, joilla rakennuksia kierrettiin, olivat pohjoissuunnat vastakkaisilla suunnilla. Jotkut kilpailijat joutuivat ns. silmukkaan ja kiersivät toista taloa uskoon, ennen kuin löysivät alueelta pois. Mutta hauskaa oli, ainakin katsojilla. Ei paketoida tätä juttua johonkin helvetin standardimuottiin, pitääkö kilpailun järjestäjän valvojan lisäksi pyytää vielä ulkopuolinen auditoija, joka sitten hylkää / hyväksyy puolen vuoden homman. TÄSSÄ ON KYSE HARRASTUKSESTA VAAN, ainakaan Lavikainen ei ole kuullut, että tästä vielä joku leipää vetelisi, edes näkkisellaista. Niin ja tähän kohtaan vielä se, että olisi lupa (ihan moraalinenkin) palata vanhoille karttapohjille. Eräs homman haastavuus on, että kartturi hallitsee saamansa paperiroinan läpi koko kisan. Kyllä sitä ennen muinoin tuli monta hauskaa muistoa, kun kisan lopussa jätkät oli per…t pystyssä takapenkin jalkatilassa hakemassa sitä karttapohjaa, jolla ajettiin ihan kisan alussa ja jota tarvittiinkin yllättäen vielä kisan lopussakin. Näitä me tavalliset Lavikaiset tarvitaan. Mukava harrastus, johon liittyy olennaisenakin osana jotain jäynän kaltaista pikkukivaa, ja jolle voi nauraa vielä jälkikäteenkin.

• Kuka on määritellyt ne mittakaavat, joita nykyään voidaan käyttää! Taidetaan melkein Brysselissä asti määritellä tuollaiset asiat. Miksei asiaa voisi jättää ratamestarin harteille, tiettyjen reunaehtojen vallitessa. Esim. niin, että sallitut mittakaavat ovat 1:1000, 1:2000, 1:4000, 1:5000, 1:7500, 1:10000, 1:15000 jne. Vois olla aika hubaa kun samaa aluetta veivattaisiin tonnisella ja viistoistatonnisella ja vielä lopuksi mentäisiin kolmekymmentävuotta vanhalla peruskartalla saman paikan läpi. Annettaisiin enemmän pelimerkkejä ratamestarin käyttöön tehdä mielikuvituksellisia ja aitoja elämyksiä tarjoavia kilpailuja. Eihän tämä sitä tarkoita, että kaikkia näitä ratamestarin tarvitisi käyttää. Nyt on vain niin, että vaikka haluaisitkin, niin etpä vaan käytä. Tai sitten byrokratia pyörii, jotta eriluvalla voit jotain eri mittakaavaa käyttää tms.

Lavikainen uskoo, että kun tuollaisia hommia saataisiin terveellä tavalla käyttöön, niin ei välttämättä tarvitsisi olla hirveästi rakenneltua nelivetolelua, jolla ei vaimo voikkaan käydä kaupassa kun takapenkin tilalla on varakummia ja putkea ja nelipistevyötä ja kaiken maailman muuta roinaa, kah ku ei kypäriä. Lavikainen uskoo myös, että ei noilla jutuilla kisan luonteesta tehtäisi liikaa tanskalaista ”nyhräämistä”, vaan sopivilla alueilla ja paikoilla varmaan olisi edelleen se menemisen maku. Lavikainen uskoo myös, että edellä kuvatuilla jutuilla harrastajamäärä ei laskisi. Lavikainen uskoo myös, että noilla jutuilla AS menisi piirun verran kohti kansanomaista lajia. Lavikainen uskoo myös, että…

jos arvokisoja varten pitää luoda tiukemmat säännöt, niin siitä vaan. Mutta harrastuskisoissa saisi olla kyllä enemmän vapausasteita

sanoo Lavikainen.