Sinne tänne

Kun AS-guru Lavikainen viimeksi kirjoitteli AS:n koulutuksesta ja vähäsen kartturin ja kuskin välisen kommunikoinnin haasteistakin, niin jopa kävi Autosuunnistus.netin toimituksessa säpinä. Faxit ja sähköpostit saati sitten kännykät lauloi, kun kommentteja tuli nimenomaan tuohon kommunikointiin liittyen. Saadun palautteen perusteella voi vetää lyhykäisesti yhteen, jotta autosuunnistuksessa ja avioliitossa on jotain samaa. Kummassakin nimittäin niin yksinkertaisten asioiden kuvaaminen niin yksinkertaisesti, että kuski / vaimo / mies sen tajuaa, on nimmaan perusteellisen vaikeaa, nykykielellä sanottuna haasteellista. Näin ainakin väitti Lavikaiselle eräs 20 vuotta AS:ää harrastanut, ja melkein yhtä kauan avioliitossa ollut (tämähän ei ole harrastus) ukonköriläs.

Lavikaiselle tuli väkistenkin mieleen, että olisi muuten varmaan aika haasteellista pistää AS-autoihin inside-kameroita. Noita juttuja voisi sitten yrittää myydä vaikka Motorfoorumiin, niin mitä mieltä porukat on, lisääntyiskö harrastajamäärä. Vai käviskö niin, että loputkin häpeissään kärräisivät subarunsa ja starlettinsa navetan taakse ruostumaan. Mutta saataisiin ainakin noista kommunikointitavoista varmasti aikamoinen opetus.

Niin, tuosta kielestä, jota kartturi yrittää lyhyesti ja ytimekkäästi tuupata kuskin korvien väliin. Eräs kartturi heitti Lavikaiselle postia muistellen uransa alkuaikoja. Kun piti esittää fiksua ja filmaattista ja kun kuulemma oikea ja vasen meni niin helposti sekaisin, niin oikealle käännöstä tarkoittikin sana TÄNNE ja vasemmalle käännöstä SINNE. Kartturin itsetunto joutui kovalle koetukselle, kun yhden kisan maalipaikalla kovaääninen kuljettaja oli äänekkäästi ja värikkäästi kuvannut parin ajelua pitkin metsäpolkuja: ”Niin, mehän kato ajetaan vähän SINNE sun TÄNNE ja lopulta kartturi on aina etusormi tuulilasissa väittäen että eiku TONNE. Ja hemmetti, tuulilasi on aina kisan jälkeen sisäpuolelta paljon pas…mpi kuin ulkopuolelta.” Kartturi vetäytyi yksinäisyyteen, tutki karttoja ja mietti, analysoi, repi hiuksiaan, näki painajaisia – pitäisiköhän koko hieno harrastus lopettaa? Oliko hän menossa sinne vai tänne, vai olisiko sittenkin parempi muuttaa suuntaa ja jatkaa tonne? Sinne sun tänne…! Mutta sitten hän kuuli jostain, että joku pari kääntyilee SULLE ja MULLE. Tässäkin on se ongelma, että kun kartturi sanoo että SULLE, niin kuskin tulee tajuta, että se tarkoittaakin MULLE ja taas jos se sanoo, jotta MULLE, niin mun pitää kääntyä SULLE. Miettikääs sitten, kun siirtymällä kartturi ensin sanoo, että ”neljä kilsaa ja isosta risteyksestä SULLE”. Sen jälkeen hän alkaa innokaasti tutkia seuraavan pyörityksen mittoja ja muotoja ja ties vaikka mitä. Matka maistuu ja parin kilometrin jälkeen kartturi ei enää muista mitään mitä on sanonut, eikä enää kunnolla paikanna itseään kartaltakaan. Ja tässä vaiheessa yleensä tyypillinen kuski on unohtanut kaikki tärkeät jutut ja kysäisee: ”Nii sanoiks sää, että kuus kilsaa ja SULLE”. Arvakkaas vaan, mihin päin käännytään ja milloin. Tässä vaiheessa onkin peli seuraavan pilan osalta menetetty! Ja syvällä kokemuksen rintaäänellä kartturin mielestä keskiverto kuljettaja töppää vähintään kerran kisassa. Vaikka kuinka selkeästi sanoo, että Mulle, niin kuski alkaakin sitten omasta mielestään kääntyä Mulle, jonka jälkeen autosta kuuluu vain kovaa karjuntaa: ”Eiku MUL MUL MUL, eks sä hitto vie kuuntele, mähä sanoi, et MUL!!”.

Toinen kartturi taas selvensi mittaan liittyviä käsitteitä PALAN MATKAA ja HETKEN MATKAA. Tämä häiskä oli puolestaan kauhean tohkeissaan muutamia vuosia taaksepäin, Pohjanmaalla oli 24 h:n kapina ja mukaan piti päästä. Vakikuski ei vain päässyt. Lopulta kuskikin löytyi, ja ensimmäisen kerran he istuutuivat samaan autoon kisan lähtöpaikalla. Kun kapinaa oli takana n. 13 tuntia ja jälleen jollain JRT:llä lykättiin nippu uusia karttoja kouraan, niin kuski oli vain tyynesti todennut, että ”Mennään varmaan PALAN MATKAA johonkin suuntaan.” Kartturi oli silmät punaisina hellanrenkaina kysäissyt että ”Kui ni?”, johon kuski, että ”Mä olen täss kisas oppinu erottaa, et mikä ero on ko sää sanot et PALAN MATKAA ja HETKEN MATKAA.” Niinpä, tuohan lienee kaikille itsestään selvä asia, mutta kerrotaan nyt varmuuden vuoksi. Eli Palan matkaa on tietysti vain palan matkaa, eli se on noin pari…kolme senttiä vetävää tietä. Viistonnisella siis noin 100…150 metriä, maantiekartalla muutama kilsa. Eli helppo nakki, kuskin ei tartte kuin kysyä suunta ja mittakaava, ja näiden perusteella lähteä suuntimaan, edellyttäen, että siis kartturi tokaisee nuo maagiset sanat Mees PALAN MATKAA. Hetki taas viittaa enemmän aikaan. Joten jos mennään Hetken Matkaa, niin totta Mooses se sitten kestää Hetken aikaakin. Eli kyseessä on matkallisesti selvästi pidempi matka kuin tuossa edellisessä. Lavikainenkin oppi, että viistonnisellakin Hetken matkaa tarkoittaa äkkiseltään sellaista 400 metriä. Että tämmöstä.

Mutta arvakkaas, minkä näköiseksi venähti umpihesalaisen kuskin naama, kun umpimaalainen kartturi luki karttaa tarkasti ja mielestään aivan ”oikeaoppisesti” totesi: ”200 ja suulin takanurkan jälkeen takavinkkeli sulle.” Kuski tajusi vain, että 200 Mulle, ja sen verran, että kyse ei kuitenkaan ollut vipin takaisin maksamisesta. Oli likellä, ettei kartturi alkanut pitämään oikeen perusteellista luentoa suomalaisesta rakennuskulttuurista ja varsinkin siitä, miten erotat toisistaan navetan, aitan (sen polulla kun ei aina ole emäntää), luhdin, ladon ja suulin. Varsinkin tuo viimeinen oli kuskille täysin ylitsepääsemätön juttu. No eteenpäin pääsivät ja nyt umpihesalainen kuskikin voi jo Lauttasaaren kulmilla pröystäillä suulituntemuksellaan. Toinen ihmeellisyys oli Takavinkkeli. Siis takavino, takaviisto, yli ysikymppi, kaikki nuo tarkoittavat takavinkkeliä myöskin. Tai siis takavinkkeli tarkoittaa kaikka noita edellä mainittuja, mitäs muuten porukat käyttää takavinkkelistä?

Tavallaan kommunikoinnin ihanuuksiin kuuluu seuraavakin kömmähdys, jonka Lavikainen kuuli eräältä kartturilta (kartturilta siis tämänkin). Suomen Turkkuses oli järjestetty AS-kisa, jossa kaupunkin läpi menttii tiäkirjal. Ei siin mittää. Mut tiäkirjas oli yhrettoist liikennevalot peräkkäisin ohjein. Ei sekkä viä mittä. Mut muutamie valojen jälkke kuski tajus: ”Hei tos on huoltoasema, käyrääs tankaamas auto.” Ja auto tankattii. Kun kuski tuli takasi autoo, niin kartturilla oli vähän vaikeuksia pysyä pokkanaamalla kysyessään kuskilta: ”Kuule, muistaks sää kuinka monien valojen läpi ollaa jo tultu?”. No, nääki jäppiset selvisivät ainakin Turusta kotiin, ainakin siitä päätellen, että kartturin perhe on saanut perheenlisäystä parinkin tulevan suunnistajan edestä tuon kisan jälkeen (vai todistaako tämä mitään).

Kuskeille lohdutukseksi, että kartturin ohjeita on (lähes) aina lupa kommentoida ja tarkentaa. Kuten eräs kuski taannoin oli tehnyt. Kartturi: ”150 ja mun puolella lämmin talo”. Matka jatkui ja kartturi ei huomannut taloa ja tarkensi: ”Näiks sa taloa”. Johon kuski, että ”Oli siin”. Kartturi vieläkin epäili, johon kuski: ”Se oli varmaan palanu”.

Tietää A. Lavikainen