|
KARTAT POIS Pisti Lavikaista tässä iltana muutamana taas pari juttua mietityttämään. Siinä kun mökin terassilta järvelle päin katseli ja antoi ajatuksen lentää…. Niin tuli taas mieleen parit sääntömuutosehdotukset. Mitäs porukat tuumaisitte, että: Minkä takia tarvitaan erillisiä kilpailukortteja, ja vielä numeroituja, ja vielä jäljentäviä? Taas tehhään hommasta niin hienoo, jotta. Ja kun ylimääräset ei rango, niin sitten merkataan aina korttiin nimmaanperusteellisesti kaikki mitä kuski ja kartturi yhteensä kerkiää näkemään. Ajatelkaas ny aivoilla; jos on kaksi uraa talvisella pellolla rinnakkain, ja molemmissa on laput, niin millä pirun ilveellä voidaan ajaa niin, että nuo molemmat nummerot löytyy kortista. Eikös tarkoitus olis merkitä korttiin ne, mitkä ajouralla eteen sattuu. Ajatelkaas, jos sais kisoissa ottaa takapenkille serkun kaiman kummipojan tutustuun hienoon lajiin, niin miltä se näyttäis, kun kuski huutelee, että ”17 mut mun puolel oleval toisel ural on 21”, nii kartturi varmistas, että ”En oo ihan varma, mut otetaan molemmat”. Ja niin kynä piirtää suttuun nuo molemmat. Tuskinpa kummipoika ihan heti saisi ahaa-elämystä ”onpa hieno harrastus, jee…”. Niin, siinä järvelle katsellessa ja vareksien raakuntaa kuunnellessa tuli mieleen tällaisia: – Ei käytetä kilpailukortteja laisinkaan, heh heh 😉 (Huomaatteko, Lavikainenkin osaa hymiöitten maailmaa). Kaikissa kartoissa olisi ruutu, johon laitettaisiin kilpailijaparin numero. Asemat merkattaisiin suoraan karttoihin seuraavilla säännöillä:
– Nokkelimmat ehkä jo äkkäsivät, että kuinkas kartoille kävisi. No nehän kerättäisiin maaliautolla pois, pistettäisiin järjestykseen, nidottaisiin ja vietäisiin jonkun nuoren ja vikkelän juoksupojan tai -tytön toimesta tuloslaskentaan. Ja sinne myös jäisivät. Nimittäin mitä järkeä nyt on jakaa suunnistusalueiden karttoja kilpailijoille. Tämän seurauksena Hyvinkään lentokentänkin karttoja on Suomen maassa niin maan satoja. Ja kun Riihimäen suunnalla kisa lähenee, niin ainakin M-, tosikko-A, tosikko-B ja kenties myös hissiluokan samoin kuin vanhojen-äMMien-B -luokkien kartturit viettävät unettomia öitä ennen kisaa tutkaillessaan vanhoja karttoja ja yrittäessään sitten painaa mieleensä alueiden polkuja. Varsinkin vanhan pohjat helposti menettävät merkityksensä, kun aseman haku ei perustukkaan suunnistamiseen, vaan vanhan kartan kaiveluun edellisenä iltana. Onko tämä oikein kysyy Lavikainen? Miten tässä on uusilla mahdollisuus nousta maghomiesten joukkoon, kun vanhat Jermut vanhoilla muisteilla haeskelee muka herkulliset asemat. Ei hittolainen muuta kuin kartat pois vaan kilpailijoilta. Tästä on nimittäin muitakin etuja. Nyt jätkät on rillit puoli metriä irti päästä vahtaamassa malliriviä ja arpomassa ja laskemassa omia puuttuvien määriä ja sitten sörkkimässä mallikarttoja (pahimmassa tapauksessa vielä suttaavat niitä). Innokkaimmat merkkaavat vielä omiin karttoihinsa reittien paikat – minkä takia? No, sen takia, että kun ensi vuonna tänne tullaan kumminkin uudestaan, niin tutkinpa vähäsen etukäteen. Niin, meinas ajatus karata. Nimittäin nyt kaikki tuo mallirivien ihmettely, ja mallikarttojen katselu on pois buffetista. Korkeintaan mallikartat kyläkoulun juhlasalin seinälle. Mutta kun kilpailijoilla ei olisi omia karttoja eikä kortteja, niin kuka niitä sen kummemmin viitsisi katella. Makkarallehan siinä menisi koko poppoo. Ja kahaveeta ja limua sekä suklaatia ja päivän Iltsari kävisi hyvin kaupaksi. Jos paikalla olisi saunomismahdollisuus, niin jopas tekisi teotorantit ja saippuut kauppansa, ja karttureille voisi myydä vaikka saunajuomat. Ja näin kisan tekijän kassa karttuisi, kulut vähenisivät kun kilpailukortteja ei tarvitsisi painaa olleskaan. Ja mikä parasta, alueet pysyisivät tosi pitkään paljon nykyistä neitseellisimpinä – kun ei olisi sitä etukäteen vanhoihin karttoihin tutustumisen mahdollisuutta. Ni että viekää ny joku viksumpi tääki juttu niihi lajirykmentteihi, ni saatais tätäki asiaa vähä etiäppäi. Tuumi A. Lavikainen ja pistää saunan lämpiään.
|