Sivuston ylläpito:

kannonkiertajat-logo

Olet tässä: AutosuunnistusUutisetKanta-Hämeen AS-kisoille oma FB-ryhmä

Kanta-Hämeen AS-kisoille oma FB-ryhmä

AssarjaVanhaKansikuva

 


Autosuunnistusta Kanta-Hämeessä on uusi Facebook-ryhmä, joka palvelee kantahämäläisiä autourheiluseuroja ja Kanta-Hämeen AS-sarjan järjestäjiä tapahtumien tiedotuksessa ja markkinoinnissa. Kanta-Häme kattaa ainakin alueen Vantaa–Forssa–Valkeakoski–Lahti–Vantaa, eli ryhmän nimi ei rajoita sen sisältöä: pääasia on, että ryhmässä kerrotaan tulevista AS-tapahtumista eikä väännetä kättä esimerkiksi lajin säännöistä.

Hämeenlinnan ympäristössä on järjestetty autosuunnistuksen harjoitusajosarja yhtäjaksoisesti 60-luvulta alkaen. Tänä vuonna Kanta-Hämeen AS-sarjassa ajetaan touko–syyskuussa yhdeksän tasokasta harjoitusajoa.

Kanta-Hämeen autosuunnistuskisat eivät rajoitu harjoitusajoihin, vaan ohjelmassa on kaikkien AS:n arvokisasarjojen osakilpailuja. Ohjelmassa on kaksi kolmesta AS:n SM-osakilpailusta, molemmat Suomen NEZ-osakilpailut ja kaksi kolmesta cup-osakilpailusta. Kaikissa arvokilpailuissa kilpaillaan myös kansallisissa luokissa.

Autosuunnistusta Kanta-Hämeessä -ryhmän jäsenet saavat ryhmän kautta tietoa tulossa olevista kilpailuista ja voivat myös itse julkaista autosuunnistukseen liittyvää materiaalia. Autosuunnistaja tai lajista kiinnostunut: tästä ryhmästä kannattaa tykätä!

Kanta-Hämeen perinteinen autosuunnistussarja käynnistyy helatorstaina 5. toukokuuta. Avaustapahtuman järjestää Valkeakosken-Toijalan Seudun UA, ja siitä antaa lisätietoa Heikki Lehtonen, 040 7773881.

AS-sarjassa ajetaan tänä vuonna yhdeksän osakilpailua, kun sarja laajentui UFAK:n myötä pääkaupunkiseudun suuntaan. Sarjan osakilpailuihin ilmoittaudutaan alasivuston Kilpailut alasivulta AS-sarjat löytyvän ilmoituslinkin kautta.

Free business joomla templates