Valikko Sulje

Tanskan NEZ-avaus – mitalisijoja ja vahva ote joukkuekilpailussa

NEZ-kausi käynnistyi Tanskan osakilpailuilla vappuviikonloppuna. Jyllannissa Suomea edusti lopulta 11 autokuntaa ennakkoon ilmoittautuneiden 12 sijaan parin Soukka-Mamia matkan katkettua ylivoimaisiin tekniikkamurheisiin kisapaikalle siirryttäessä. Kilpailut ajettiin NEZ-ympyröissä varsin perinteisillä seuduilla Ikastin ja Themin paikkakuntien ympäristössä keskisessä Jyllannissa.
Perjantain lyhyempi kilpailu starttasi viileässä sadesäässä Ikastin moottoriurheilukeskuksesta ja n. 70 kilometrin reitti oli maastollisesti helpohkosta päästä. Illan ratkaisevat osuudet oli sijoitettu Ikastin kestopäällysteiselle teollisuusalueelle, jossa paikallisilla riitti ihmeteltävää kilpailijoiden ratkoessa määrittelyhaasteita iltahämärissä. Ulkomaalaisten sarjassa kausi lähti hienosti käyntiin suomalaiskomennossa, pari Kari-Pekka Turtiainen (JSAST) – Jari Kulmala (KangUA) onnistuivat perjantai-iltana nappaamaan ykkössijan. Hopealle ajoi useista kärkikahinoista tuttu ruotsalaispari Björn Henriksson – Ulf Andersson. Kauden 2015 kultamitalistit Tomi Viitala (KvanUA) – Juha Heikkilä (VaToSUA) korjasivat kolmostilan 20 virhepisteen erolla voittajiin.
Lauantain kilpailu starttasi iltapäivän verraten aurinkoisessa säässä Themin pikkupaikkakunnan keskustasta. Heti alkulämmittelyssä kilpailijoille kävi selväksi pelin henki, kun taulun tavoittaa, määrittelyn haaste on löytää keino, jolla taulun voisi kiertää. Mitattavaa ja tulkittavaa riitti jatkossakin, kun ratamestarin kirjallisella johdatuksella tutustuttiin tanskalaiseen havupuutuotannon taloudenalaan kahdella melko suurella plantaasilla. Lisänä sopassa oli Tanskan kävijöille tuttua johdatusta isompien ja pienempien tulkintakysymysten äärelle pitkin ympäröivää maaseutua kylineen ja tiloineen. Illan päätteeksi kärkikolmikko pysyi samana järjestyksen muuttuessa: 1. Henriksson – Andersson, 2. Viitala – Heikkilä ja 3. Turtiainen – Kulmala. Joukkuekilpailussa palkintosijoille ajaneiden lisäksi suomalaisten kärkisijaa pönkittivät kilpailujen viitossijat napanneet parit, lauantaina Anssi Karppinen (TCoF) – Timo Saarinen (KangUA) ja perjantaina Veli-Matti Lundahl – Riku Bitter (RiiUA). Beginner’s Cupissa oli vain kolme osanottajaparia, mutta järjestys likipitäen viime kauden mukainen, ykköstilalle tanskalaispari Michael ja Jens Døssing, kakkoseksi Johan ja Leif Fransson ja kolmanneksi urheasti toista kauttaan NEZ-ympyröissä kaasutellut hyvinkääläispari Anita Heino – Pasi Winberg (HyUA).

NEZ 1 tulokset

NEZ 2 tulokset

Sarjatilanne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *