Valikko Sulje

NEZ-kauden 2017 seikkailuihin stipendin siivittämänä!

Autosuunnistuksen kauden arvokilpailujen sarjat on avattu ja kausi on käynnistynyt paremminkin kuin alkuvuoden lumitilanne antoi olettaa. Varapäivälle siirtynyt Lakian Ajot AS-SM sai kuin saikin lumipeitteen ja kilpaa ajettiin talvioloissa. Perinteiseen tapaan kotimaan AS-kilpailut taukoilevat kevään kelirikkoajan tallissa, mutta mitäpä jos poikkeaisit perinteestä ja kokeilisit jotain aivan muuta?
Vapun simahuurujen haihduttua seikkailuhenkinen AS-kilpailija suuntaa Tanskaan NEZ-kauden avausviikonloppuun toukokuun puolivälissä! Tanskassa on suorastaan jo kesä 12. – 13.5. ja kaudella 2017 ajetaan Suomen näkövinkkelistä melkein niin lähellä kuin mahdollista – Sjellannin saarella! (toim. huom: samalla karilla kuin Kööpenhaminakin)

2017 kilpailut ajetaan perjantaina 12.5. Fredrikssundin tienoilla ja 13.5. määritetään Borupin maisemia. Sijainnit ovat aikatauluystävällisiä siinä mielessä, että perjantain kisapaikan tavoittaa, vaikka rantautuisi vasta perjantaiaamuna Tukholmaan.

Tuntuuko, että haluaisit lähteä kokeilemaan vähän erilaista reitinmäärittelyä ja vähän erilaista kilpailuympäristöä ja hakemaan haastetta Tanskalaiseen malliin? Jännittää, eikä oikein tiedä mistä alkaisi? KannonKiertäjät auttavat ja haluavat madaltaa aloituskynnystä uusille tulokkaille, nimittäin:

Aikaisempien vuosien tapaan KannonKiertäjät haluavat olla mukana tukemassa uusia orastavia NEZ-tähtiä tarjoamalla ensikertalaisille NEZ-stipendin. Uusien NEZ-harrastajien kannustamiseksi mukaan stipendirahastoon on kaudelle 2017 budjetoitu toimintasuunnitelmassa 1000 euroa ja yhden uuden kilpailijan osalta maksimisumma on 300 euroa. 1000 euron stipendirahaston jakoperiaatteena on ”150 euroa per uusi kilpailija per NEZ-kilpailuviikonloppu” ja se myönnetään seuraavin perustein:

  • Stipendin saaja ei ole aikaisemmin osallistunut NEZ/PM-osakilpailuun ulkomailla.
  • Stipendin saaja osallistuu Tanskan ja/tai Ruotsin osakilpailuihin. Kisaviikonlopun molempiin kilpailuihin on ilmoittauduttava.
  • Jos jompaankumpaan viikonlopun osakilpailuun osallistuminen estyy teknisen vian, sairastumisen tai muun perustellun syyn vuoksi, ei stipendin saamista tällä perusteella evätä. Jotta oikeus stipendiin säilyy, on jompaankumpaan viikonlopun osakilpailuun myös näissä poikkeustapauksissa kuitenkin osallistuttava.
  • Stipendin saaja osallistuu vähintään yhteen Suomen NEZ-osakilpailuun. Jos stipendin saaja ei osallistu kumpaankaan Suomen  NEZ-osakilpailuun teknisen vian, sairastumisen tai muun perustellun syyn vuoksi, ei stipendin saamista tällä perusteella evätä.
  • Vain yhdessä ulkomaassa osallistuminen puolittaa stipendin.
  • Jos useampi henkilö hakee stipendiä, jaetaan stipendi osallistumisten mukaan. Esimerkiksi (kilpailijat A, B ja C):

        Kilpailija A 1 ulkomaa => 150e
        Kilpailija A 2 ulkomaata => 300e
        Kilpailija A ja Kilpailija B kumpikin 1 ulkomaa => A 150e, B 150e
        Kilpailija A 2 ulkomaata ja kilpailija B 1 ulkomaa => A 300e, B 150e
        Kilpailija A 2 ulkomaata ja kilpailija B 2 ulkomaa => A 300e, B 300e
        Kilpailija A 2 ulkomaata, kilpailija B 1 ulkomaa, kilpailija C 1 ulkomaa => A 300e, B 150e, C 150e
        Jne…

Mikäli tulokassuorituksia on enemmän kuin 7 (esim. 3 kilpailijaa, 2 ulkomaata ja 1 kilpailija, 1 ulkomaan kilpailu), 1000 euron   summa jaetaan tasan osallistumisten mukaan.

 
Aloittelijat toivotetaan sarjaan mukaan Beginner’s Cupissa

NEZ-osakilpailuissa ajetaan NEZ-mestaruudesta sekä aloittelijoiden Cup-mestaruudesta. Luokka on tehty juuri aloittelijoita silmällä pitäen. Kun NEZiläiset kilpailevat sarjapisteistä sekä perjantaina että lauantaina, toimii perjantain osakilpailu Beginner’s Cupilaiselle harjoituskilpailuna. Varsinaiset Cup-sarjapisteet pari saa lauantain kilpailusta. Lisäksi aloittelijan taitotaso on huomioitu siten, että lauantain kilpailun reitti on lyhyempi kuin NEZ-sarjaa ajavien reitti. Toki aloittelija saa NEZ-mestaruuspisteitä perjantain ja lauantain kisoista, mikäli niin haluaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lauantain kilpailun saa ajaa loppuun asti, jos rahkeissa riittää varaa.

KannonKiertäjät kouluttaa ja opastaa

NEZ-sarjan kiertäminen on kilpailijaparille uusi ja haastava kokemus, mutta samalla hyvin antoisa. Vaan sitähän autosuunnistajat joka kisasta etsivätkin! Osa haastetta on se, että jokaisessa maassa on oma reitinmäärittelytapansa ja suunnistusniksinsä. Tämä ei haittaa, sillä KannonKiertäjät lupaavat kouluttaa ensikertalaisia eri maiden suunnistustapoihin. Konkareiden kauhutarinoita ei pidä ottaa liian todesta, sillä reitinmäärittely on loppujen lopuksi helposti ymmärrettävissä. Sitä paitsi kilpailujen vaikeusaste on kohtuullistunut niin, että katoamista maailmankartalta ei tarvitse pelätä. KannonKiertäjät ovat apuna myös käytännön järjestelyissä ja tarvittaessa varaa majoituksen Tanskasta/Ruotsista sekä opastaa junnuparia sopivien reittien ja lauttayhteyksien valinnassa.

NEZ/PM-sarjaa ja suomalaismenestystä jo vuodesta 1978

NEZ-sarja alkoi vuonna 1978, jolloin se tunnettiin nimellä PM-sarja (pohjoismaiden mestaruus). Sarjaa ajettiin neljässä maassa eli Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Jokaisessa maassa ajettiin yksi osakilpailu lauantaina perjantain ollessa ns. lämmittelyajo. Vielä 2000-luvun alkupuolella kyseinen järjestely oli voimassa, mutta Norjan hiivuttua himmeäksi pisteeksi autosuunnistuksen kartalla kilpailuja on järjestetty enää kolmessa maassa. Samassa yhteydessä muutettiin pistelaskentaa niin, että viikonloppuna ajetaan kaksi osakilpailua ja niistä annetaan pisteet. Beginner’s Cup säilytettiin kuitenkin perinteisessä muodossaan, jotta kilpailijapari saa rauhassa harjoitella perjantaina.

Vuonna 2016 rohkeita tulokkaita ei ollut lainkaan, mutta Beginner’s Cupissa NEZ-kärpäsen pistäminä toista kautta ajaneet Hyvinkään UA:n Anita Heino – Pasi Winberg nappasivat ansiokkaan kakkostilan. 2017 on kuitenkin kokeilunhaluisen AS-seikkailijan mahdollisuuksien kausi, koska Beginner’s Cupissakin on hyvät menestymismahdollisuudet jo Tanskasta alkaen. Vielä tuoreessa muistissa on myös kauden 2015 menestystarina, jolloin NEZ-mestaruus pokattiin Suomeen Tomi Viitalan (KvanUA) ja Juha Heikkilän (VaToSUA) toimesta. 2015 sarjan loppupisteissä joukkuemestaruus oli kiistatta Suomen heiniä, seitsemästä parhaasta parista peräti viiden ollessa suomalaisia.

Kiinnostuitko? Laita sähköpostia osoitteeseen kak (at) autosuunnistus.net, ja katsotaan miten Kannonkiertäjät voisi auttaa juuri Sinua kokeilemaan uusia haasteita NEZ-sarjassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *