Sivuston ylläpito:

kannonkiertajat-logo

Olet tässä: AutosuunnistusKilpailutNEZNez-JututNEZ 2015: Huippusijoituksia Tanskasta!

NEZ 2015: Huippusijoituksia Tanskasta!

2015 NEZ-kauden kahden osakilpailun avausviikonloppu ajettiin perinteiseen tapaan Tanskassa kevätkauden alkajaisiksi.

Suomesta kilpailemassa oli 11 autokuntaa, joista kaksi osallistui Beginner's Cupiin.

Vaikka lauantain BILA-løbet-kilpailun tulokset ovat vielä osin kiistanalaiset, pääpiirteittäin tulokset ovat muuttumattomat ja voitaneen hyvillä mielin todeta, että suomalaiskaksikko Tomi Viitala - Juha Heikkilä onnistuivat nappiin viikonlopun kilpailuissa kuitaten ykköstilan molemmista osakilpailuista. Suomalaiset paaluttivat myös joukkuekilvan erittäin mallikkaalle alulle, koska sekä perjantain että lauantain osakilpailussa myös kakkossija lähti Suomeen. Perjantain DAN-GLAS Løbet:n hopeasijalle ajaneet Rauli Jalonen - Iiro Rousku tipahtivat lauantain pidemmässä, mittauspainotteisemmassa kilvassa kymmenennelle sijalle lähinnä puuttuvien reittiasemien vuoksi. Notkahdusta paikkasi kuitenkin tauolta NEZ-koitoksiin palannut Riku Bitter joka kartturoi Veli-Matti Lundahlin ohjastamaa Audia mallikkaasti kakkossijalle NEZ-U-luokassa. NEZ-U-luokan pronssitilan otti kummassakin osakilpailussa ruotsalaispari Björn Henriksson (Ludvika MS) - Ulf Andersson (Älmhults MK). Palkintokorokepaikkojen jälkeen molemmissa osakilpailuissa kiilaa ruotsalaisten juhlimisen esteeksi löivät nelossijoja napanneet suomalaiset, perjantaina Lundahl-Bitter sekä lauantaina Kari-Pekka Turtiainen - Jari Kulmala.

Hyvinkään UA:ta edustava kauden 2015 tulokaspari Anita Heino kartanlukijanaan Pasi Winberg ajoivat kunniallisesti maaliin molemmat osakilpailut. Lauantaina pitkälle pimenneeseen iltaan venyneen kilpailun kruunannut sade koitui kuitenkin suomalaisille Beginner's Cupia ajaneille pareille (Heino-Winberg ja Vuorinen-Pusa) liian haasteelliseksi ja lopputuloksia saatiin vain kestoltaan lyhyemmän tulokascupin osalta.

Molemmissa kilpailuissa parhaaseen sijoitukseen tanskalaisten luokassa ajoivat Børge Holm (ThyMS) - Jørn Mørup (StruerMS) Opel Astralla. Kestomenestyjät Søndergaardit ajoivat ajallisesti varsin kilpailukykyiset kaksi kilpailua, mutta lauantain yksi reittivirhe pudotti heidät lauantaina kolmannelle sijalle perjantain kakkossijan jälkeen.

Jyllannin niemimaan keskivaiheilla kamppaillut maaottelut sisälsivät tuttuja elementtejä Tanskalaisesta reitinmäärittelytavasta, teollisuusalueita, armeijan harjoitusalueita sekä tiheäpolkuista havumetsäplantaasia. Perjantain kilpailu eteni hieman vauhdikkaammin reitin ollessa hieman soljuvampi, mutta lauantain kilpailu ei pettänyt vaatimustasoltaan eikä kestoltaan Tanskaan matkanneita.

Nez-online tarjoaa tuttuun tapaan tuloskoosteen molemmista kilpailuista, kilpailija- ja joukkuepistetaulukoita unohtamatta.

Free business joomla templates