Sivuston ylläpito:

kannonkiertajat-logo

Suomen pitkäikäisin autourheilusarja käynnistyy tiistaina 17.5. ja tarjoaa touko–elokuussa kahdeksan autosuunnistuksen harjoitusajoa. 

Vanhin Suomessa yhtäjaksoisesti joka vuosi järjestetty autourheilusarja on pyörinyt harrastajavoimin jo 60-luvun puolivälistä alkaen. 2000-luvulla Kanta-Hämeen AS-sarjassa on ollut kesästä riippuen 6–9 osakilpailua. 

AS-sarjan kisoihin osallistuminen on helppo ja edullinen tapa päästä sisään autosuunnistuksen maailmaan. Harjoitusajoissa ei vaadita minkään seuran jäsenyyttä tai tutkintoja, ja aloittelijoiden E-luokassa osanottomaksu on vain 10 euroa/pari/harjoitusajo.  

Autosuunnistus sopii hyvin perheharrastukseksi, sillä kartanlukija voi olla ajokortiton ja alaikäinen. Kisasuoritus kestää 1–2 tuntia. 

AS-sarjassa ei peritä sarjamaksua, mutta silti luokkien parhaat palkitaan sarjan päätyttyä. Kilpailija voi ajaa haluamansa määrän osakilpailuja, mutta sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan kuusi parasta suoritusta. 

AS-sarjan kaikki kisat ajetaan tiistai-iltaisin. AS-harjoitusajosarjan osakilpailut ajetaan 17.5. (Forssa, FoSUA), 24.5. (Vantaa, UFAK), 31.5. (Loppi, LopUA), 7.6. (Hämeenlinna, AAU), 9.8. (Riihimäki, RiiUA), 16.8. (Valkeakoski, VaToSUA), 23.8. (Janakkala. TAUK) ja 30.8. (Lammi, LamUA). 

Lisätieto tapahtumista ja sähköiset ilmoittautumiskaavakkeet löytyvät osoitteesta autosuunnistus.net. 

ASauto
Autosuunnistusta pystyy harrastamaan autolla kuin autolla ilman mitään erikoisvarusteita. 

 

JSN Gruve is designed by JoomlaShine.com