Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Keskustelua lajin kehittämisestä, harrastajaystävällisyyden ja osanottajamäärän kasvattamisesta

Moderators: Moderaattori, Moderaattorit

Post Reply
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by amoracing »

Tervehdys AS-kansa,

Kuten moni varmasti jo tiesikin, Pirkanmaalla otettiin käytännön ensiaskeleet lajin uudistamiseksi erityisesti nykyaikaista teknologiaa hyödyntämällä. Monien vaiheiden ja mietintöjen jälkeen ajatus edistyi kokonaan paperittomaan, hyvin läheisesti nykyistä autosuunnistusta muistuttavaan kilpailumuotoon, jossa kuitenkin mahdollistetaan lajiin uudenlaisiakin sävyjä.

AS:n nykyisen, ”kantoja kiertelevän” luonteen säilymisen lisäksi kehityksessä tavoiteltiin helppoa aloituskynnystä uusille harrastajille, mutta myöskin mahdollisuus mielekkääseen, suunnistamiseen perustuvaan kilvanajoon myös avoinaisissa ja tasaisissa maastoissa. Kun suunnistettavia kilpailuja voidaan tehdä ilman kaluston maastokelpoisuusvaatimuksia, saatettaisi saada myös entisiä harrastajia palaamaan lajin pariin siviilikalustollaan. Kaikkiaan kilpailijan saamassa kokemuksessa pyrittiin painottamaan selkeyttä ja löytämisen riemua. Tärkein huomio suunnittelussa keskittyi kuitenkin ratamestarin työn helpottamiseen. Ratojen tekemisen selkeä helpottuminen lisäisi oletettavasti kilpailujen määrää, mikä voisi lisätä harrastajia, joista osa alkaa tehdä kisoja jne. Tässä siis osa alussa asettamistamme tavoitteista.

Käytännössä toteutus on tehty mobiilisovelluksina tabletille ja älypuhelimelle sekä palvelinpuolen sovelluksena. Järjestelmän työnimi on ST-X. Ensimmäisen vaiheen on toteuttanut kokonaan Mikko Rintamäki, kun itse toimin suunnittelussa, konseptoinnissa, kaikenmoisessa miettimisessä ja muissa avustavissa tehtävissä. Kaikelle, mitä on tehty ja miten se on toteutettu, on perusteena jokin konkreettinen tarve, käyttötapa tai ongelmaksi mieltämämme asian ratkaisu. Näistä lisää tuonnempana.

Demosimme tätä ”digitaalista autosuunnistusta” tammikuussa 2017 Valkeakoskella lajipäivien osallistujille, ja jo lajipäivää edeltävänä iltana lajiryhmän jäsenille. Sitä aiemmin muutama yksittäinen henkilö oli jo kokeillut sitä sekä palaute- että testaustarkoituksissa. Saamamme palaute on ollut käytännöllisesti katsoen varauksettoman positiivista, mikä on rohkaissut jatkamaan ja lajipäivienkin jälkeen jatkokehityksen suunnitteluun ja ”jatkoprojektin” aloittamiseen.

Haluamme tämän kevään aikana tarjota mahdollisimman monelle (maksuttoman) tilaisuuden kokeilla ST-X:ää. Tässä ketjussa ilmoitellaan tulevista demomahdollisuuksista. Demossa tarjoamme kyydin, ja samaan kyytiin mahtuu 1-3 tutustujaa. Kartturin rooliin tutustujat saavat käyttöönsä tablettitietokoneen, kuskin roolista kiinnostuneet näkevät ”kupletin juonen” kuuntelemalla esittelyämme sekä seuraamalla kuljettajan tekemistä ja älypuhelimen näyttöä. Kuulemme mielellämme palautetta, näkemyksiä ja ideoita, ja toivotamme myös kaiken keskustelun eri foorumeilla tervetulleeksi.


Tässä ydinasiat lyhyesti:
- Kartturi käyttää tablettia, älypuhelin on kuljettajan käytössä (tuulilasissa).
- Tabletilla yksi pisteväli kullakin kartalla. Kartan mittakaava vaihtelee; näytöllä on mittapalkki ja lukema vastaavasta mitasta maastossa
- Karttaa voi täppäämällä zoomata tarkkuudeltaan kaksinkertaiseksi (mittakaavan puolitus)
- Aikataulu määritetty ajoaikana pistevälikohtaisesti, jokainen vaihtopiste nollaa myöhät
- Voidaan seurata reaaliaikaisesti nopeutta, joten ennakon tarkkailu on käytännössä tarpeetonta
- Reitin noudattamista seurataan sähköisillä tarkastusasemilla. Aseman löytymisestä ilmoitetaan kummallakin näytöllä sekä lisäksi äänimerkillä.
- Tuloslaskenta on täysin automatisoitu, ja tulos on saatavilla välittömästi kilpailijan saavuttua maaliin. Koko kilpailun reaaliaikainen tulosseuranta on helppo toteuttaa nykyiseen palvelinsovellukseen.
- Palvelinsovelluksessa on jo nyt kilpailijaseuranta (kilpailijat näkyvät pisteinä kartalla)
- Ratamestarin työn helpottamiseen karttojen osalta on kiinnitetty erityistä huomiota.
  • * Järjestelmässä on peruskartat pohjakarttoina valmiiksi. Ratamestari voi korvata peruskartan haluamiltaan osin esim. itse piirtämillään erikoiskartoilla.
    * Ajettava rata voidaan määritellä joko ”logaamalla” tai kokonaan piirtämällä. Logaamisessa rata ajetaan läpi, ja järjestelmä piirtää reittiviivan. Muodostunutta reittiviivaa voidaan editoida jälkikäteen (sähköisesti). Piirtäen toteutettu radan määrittely voidaan tehdä joko digitaalisella työkalulla tai käsin piirtäen&skannaten, miten kukin sen mieluiten tekee.
- Järjestelmällä on täysin realistista toteuttaa hyvinkin mielekäs kilpailu, jossa maastossa ei tarvita yhtään asema- tai muuta toimihenkilöä!

Jos tämä kuvaus antoi uutuudesta monimutkaisen kuvan, sitä se ei käytännössä ole. Kannattaa lähteä kokeilemaan demoa ja toteamaan sen hämmästyttävä helppous ja hauskuus!

Tarkempia tietoja nyt jo vanhentuneine kuvakaappauksineen löytyy täältä.

Olkaapa siis kuulolla ja ”huudeilla”!
Last edited by amoracing on Wed Mar 29, 2017 12:52 pm, edited 2 times in total.
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

ST-X -demo

Post by amoracing »

Kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä kokeilemaan ST-X-demoa Riihimäellä sunnuntaina 2.4. n. klo 15.
Demo ajetaan maantiesuunnistuksen ("valikon") jälkeen, lähtö ja maali siis Riihimäen ABC:llä. Demolenkki on maksuton, kestää n. 20 min ja siihen on keksitty muutama esimerkkitapaus antamaan viitettä siitä, mitä kaikkea lajiin voidaan uusilla ajatuksilla ja uudella tekniikalla tuoda. Demolenkki ajetaan niin monta kertaa kun osallistujien määrä vaatii.

Tervetuloa!
mikky
Posts: 305
Joined: Wed Sep 27, 2006 8:14 am
Location: Riihimäki

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by mikky »

Kiitos demosta!

Aivan loistava alku autosuunnistuksen uudelle tulemiselle. Ratamestaroinnin siirtyminen enemmän pois maastosta ja uudet mahdollisuudet kun kilvet eivät näy maastossa tekevät tästä vielä enemmän kuin perinteinen autosuunnistus.

Tsemppiä kehitykseen ja ratamestaripuolen suunnitteluun. Kilpailijapuoli alkaa olla jo julkaisukunnossa eli paukut nyt siihen, että kuka vain meistä suunnistelijoista voi alkaa tuolla ratamestaroimaan.

Terveisin innostunut ratamestari.
rhinoe
Posts: 43
Joined: Wed Jul 22, 2015 5:25 pm

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by rhinoe »

Kiitokset demosta vielä täältäkin suunnalta, olin vakuuttunut.

Koodipuolella on tehty erittäin hyvää työtä ja softassa ei tuntunut merkittävää lagia tai muuta bugisuutta. Käyttöliittymäkin vaikutti modernilta ja helposti lähestyttävältä. Kaikkia mieleen tulleita kysymyksiä oli jo etukäteen ajateltu, joten kehitystyö tuntui olevan todella pitkällä.

Etuja tässä on niin monia, että lajin kannalta siirtyminen jollain aikavälillä on mielestäni välttämätöntä. Tuntuma on paljon kiinni ratamestarista - Kisan voi tehdä hyvin perinteiseksi viivasuunnistukseksi, jossa vain karttojen jakotapa muuttuu. Vaihtoehtoisesti ratamestari voi hyödyntää muita uusia reitinmäärittelytapoja joko kokonaan tai osittain. Aika ja harkkarit varmasti näyttävät, mikä tapa on mielekkäin.

Kartalta etäisyyksien mittaamisessa suunnistaessa taisi olla vielä hankaluuksia, mutta se saadaan varmasti ratkaistua.
Toivottavasti vaikean kyltin maastosta löytämisen ilo saadaan säilytettyä.

Oma toiveeni on, että digitaalisuuden myötä lajin luonne säilyisi kuitenkin mahdollisimman ennallaan, mutta kisojen järjestäminen helpottuisi merkittävästi.

-Olli
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by amoracing »

Kiitokset kommenteista!

Järjestelmän suunnitteluessa olemme keskittyneet enemmän mahdollistamiseen kuin poissulkemiseen. "Lajipoliittisissa" kysymyksissä oma intressimme on lähinnä siinä, mitä uutta sähköisten välineiden tarjoamilla mahdollisuuksilla voitaisi lajiin tuoda, jotta harrastajamäärän (ja sen seurauksena ratamestarien määrän) suuntaa saataisi muutettua. Kuten Olli totesi, valinta on ennen kaikkea ratamestarien, ja niin sen pitäisikin olla.

Tässä vaiheessa jatkokehitys on keskittynyt akuuteimmiksi katsomiimme kohteisiin, ja ennen kaikkea laitesovellukseen.
Nyt järjestelmä perustuu kahteen autossa olevaan laitteeseen, puhelimeen ja tablettiin. Sovellus muutetaan siten, että kaikki voi tapahtua pelkästään tabletilla. Varsinaisena kilpailumuotona kahden laitteen malli on minusta mielekkäämpi (so. kuljettajalle oma näyttö, jossa trippi, aikataulu ja muu olennainen info kuten tieto vaihtopisteestä ja löydetystä reittiasemasta jne), mutta ensikokeilijoille on mahdollistettava minimipanostus, joten myös pelkän tabletin on riitettävä. Laitteiden välisessä tiedonsiirrossa Bluetoothin luotettavuudesta on myös saatava vielä lisää kokemusta.

Toinen muutos liittyy käyttökokemukseen; nyt sovellus on tehty tekniikalla, jolla tabletin rautanäppäimiä ei voida kontrolloida. Näin vahinkonäppäykset (esim. sovelluksen "sulkeminen" eli vieminen taustalle) ovat mahdollisia. Sovellus toteutetaan osittain uudelleen eri tekniikalla, jotta taustalle vieminen voidaan sovelluksen ajon aikana estää.

Kunhan nämä sovelluksen puutteet saadaan kuosiin, alkaa palvelinpäähän toteutettujen ratamestarityökalujen jatkojalostus, joiden myötä ratamestarointi saadaan nykyistä julkisempaan käyttöön, mitä Mika edellä peräänkuulutti.

------------------

Toistaiseksi olemme saaneet kokeilleilta lähes varauksetonta positiivista palautetta. Mielellämme kuulemme myös perusteltuja kriittisiä äänenpainoja ja erityisesti muutosehdotuksia. Mikäli uusia uteliaita haluaa päästä kokeilemaan järjestelmää, seuraava mahdollisuus olisi sunnuntaina 23.4. Forssassa. Mikäli kiinnostaa, ilmoittaudu viimeistään torstaina sähköpostilla arto_piste_amoracing_at_gmail_piste_com. Jos kiinnostusta kokeiluun on, teemme Forssaan lyhyen demon.
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by amoracing »

Ei ilmoittautuneita -> ei demoa Forssassa.

Edit: koska järjestelmällä on niin helppo mestaroida ratoja, innostui pääarkkitehti sittenkin pyöräyttää pari demolenkkiä, toinen n. 10 min ja toinen reilu puolituntinen. Yksi konkaripari kävi kokeilemassa tuon lyhyemmän, ja tuntuivat kumpikin pitävän. Matti ja Jari voivat halutessaan itse kommentoida kokemustaan.
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

Kokeilumahdollisuus VaToSUA:n harkkarin yhteydessä

Post by amoracing »

Nyt tätä herkkua on tarjolla lisää, ja vieläpä aiempaa mielenkiintoisemmalla tavalla!

25.5. VaToSUA:n harkkarin jälkeen halukkaat voivat lähteä omilla kisakalustoillaan kokeilemaan pientä "digikisaa". Tarjolla on muutama eri rataversio, kukin suunnistuksellisesti ja kaluston puolesta erilaisilla vaativuustasoilla. Jokaiselle löytyy joka tapauksessa sopiva. Järjestäjä tarjoaa "täppärin" käyttöön, tarvitaan siis vain auto ja kaksi innokasta/uteliasta osallistujaa. Ja ei taaskaan maksa mitään.

Niille, jotka haluavat lähteä kokeilemaan itsenäisesti mutta eivät ole tutustuneet ST-X:ään aiemmissa demotilaisuuksissa, suosittelemme pientä tutustumislenkkiä ensin. Esittelemme tärkeimmät perusasiat tuolla tutustumislenkillä (tarjoamme siis tutustumislenkillä myös kyydin). Toivomme ajankäyttömme vuoksi tutustumislenkille menemistä mieluummin ennen harkkaria (ja siis varsinainen itsenäinen harjoittelu harkkarin jälkeen). Pyydän jälleen ilmoittautumisia etukäteen osoitteeseen arto_piste_amoracing_at_gmail_piste_com.
Ilmoittautumiseen seuraavat tiedot:
- Nimi, luokka (arvioimme sen mukaan sopivimman radan)
- Tutustumislenkki: Ei tarvitse / Ennen harkkaria / Harkkarin jälkeen

Tervetuloa!
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by amoracing »

Messilän ympäristöön on tehty pieni demolenkki. Lenkki kestää alle 20 min mutta tarjoaa hyvä otoksen mahdollisuuksista, joita sähköinen AS voisi tuoda. Muutamalle (2-3) kiinnostuneelle tarjotaan siis mahdollisuus päästä kokeilemaan lauantaina n. klo 14-15. Nykäiskääpä kiinnostuneet hihasta!
Pette
Posts: 3
Joined: Wed Nov 08, 2017 9:29 am

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by Pette »

Vieläkös näitä demo lenkkejä on tulossa Messilän ympäristöön?
Kiinnostas todella laji monen vuoden tauon jälkeen :)
amoracing
Posts: 32
Joined: Mon Mar 27, 2017 3:26 pm

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by amoracing »

Pette, kiitos kiinnostuksesta!

Nuo edellä mainitut kokeilumahdollisuudet järjestettiin NEZ-kilpailujen yhteydessä. Etäisyyksien vuoksi seuraava mahdollisuus ei ole vielä varma, mutta jossain vaiheessa on tarkoitus järjestää uusi kokeilumahdollisuus jossain Lahden tienoilla.

Lähetätkö vaikka sähköpostia allekirjoittaneelle, niin sovitetaan aika, kun se muihin suunnitelmiin sopivasti osuu.
preriasusi
Posts: 2
Joined: Thu May 17, 2018 9:43 pm

Re: Digitaalinen, paperiton autosuunnistus

Post by preriasusi »

Tervehdys (eka viesti foorumille),

Mikähän on tämän projektin status tällä hetkellä? Onko puolessa vuodessa tapahtunut mitään?
Post Reply