Fillarisuunnistus Kontio-Cup 2016

Tänne keskustelut, jotka eivät sovellu muihin alakategorioihin.

Valvojat: Moderaattori, Moderaattorit

LVee
Viestit: 625
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2009 3:18 pm
Paikkakunta: Kuopio

Fillarisuunnistus Kontio-Cup 2016

ViestiKirjoittaja LVee » Pe Joulu 25, 2015 1:45 am

Joensuussa ajetaan autojen lisäksi polkupyörällä. Toukokuussa aloitetaan Fillarisuunnistus Kontio-Cup 2016. Reitti esitetään kartalla autosuunnistuksen tapaisesti viivapiirroksena. Rastikyltit ovat as-numerokilpiä. Myös kilpailukortit ovat autosuunnistuksesta tutut.
Me ollaan Joensuussa ajettu näitä "viivapyöräsuunnistuksia" jo useana vuonna. Idean isä on Heinäsen Teemu, jonka kanssa ensimmäinen aikanaan tehtiin. Meillä oli ekassa "kisassa" muistaakseni 10 osallistujaa, parhaillaan on ollut pyörän selässä noin 20 tai jopa yli. Kiinnostusta tähän on Joensuun seudulla ollut, mutta aiemmin näiden järjestäminen on ollut satunnaista ja lähinnä lyhyellä varoitusajalla järjestettyjä, joten tiedottamisen puoli on jäänyt väkisellä liian vähäiselle osalle. Ens vuoden kuviot ovat nyt kuitenkin selvät ja kun näin ajoissa ilmoitamme kisapäivät, se mahdollistaa sanan leviämisen huomattavasti aiempia vuosia paremmin. Joten odotusarvot osallistujamäärien selvään nousuun ovat nyt olemassa, varsinkin kun joka kerta maalissa olemme saanet positiivistä palautetta ja iloisia ilmeitä. Järjestäjänä toimii Kontiolahden seudun autosuunnistajat ry. Ratamestarina kaikissa osakilpailussa Lasse Vainikainen. Sarjalle on nyt luotu säännöt, kalenteri, facebook-ryhmä ja nettisivut. Nettisivut löytyvät seuraavasta osoitteesta:
http://fillarisuunnistus-fi.webnode.fi
josta säännöt ym löytyvät.

Tervetuloa vaikka kauempaakin !
Terveisin KonSAS ja ratamestari


Ps. Huhtikuussa aloitamme uuden lajikokeilun. Se on joukkuesuunnistus, lähinnä valikkotyyppinen, jossa säännöt ovat erittäin vapaat, kuitenkin se edelleen perustuu suunnistustaitoon, jossa myös muitakin taitoja tarvitaan, kuten esim sujuvaa sosiaalisen median käyttöä, ainakin joukkueen johtajalta. Liikkua voi ihan millä välineellä vaan joka on Suomessa sallittu. Ratamestari tulee tekemään kuitenkin reitit niin että osa joukkueen jäsenistä voi hakea rasteja läheltä kävelemällä tai juoksemalla, hiukan kauempaa rasteja etsii pyöräilijät ja kaukaisimpien rastien hakemisessa suositellaan jo autoa. Säännöt tähän on jo pientä hienosäätöä vaille valmiit. Säännöt tulevat olemaan niin erikoisen vapaat että on varmasti ihmettelijöitä, että voiko tämä toimia, en ole varma siitä vielä itsekään, valikkosuunnistuksen tyyppisessä on kuitenkin omat haasteensa järjestäjälläkin, mutta jos ja kun ideoita näyttää pursuavan, niin kokeilla kannattaa aina!!! Aluksi näitä järjestetään Joensuussa ensi kevään aikana neljä kertaa, ja jos kiinnostusta tähän tulee olemaan, niin olemme valmiit lisäämään tapahtumia vielä ensi kesän aikana. Kaksi näistä tapahtumista on ajoitettu fillarisuunnistuksen kanssa samalle lauantaille toukokuussa, ensin päivällä fillarit, sitten illalla tämä. Tapahtuman kesto on näillä näkymin 2 tuntia. Säännöt ja muu info tullaan julkaisemaan viimeistään maaliskuussa, eka tapahtuma on kuitenkin 23.4. jos muutoksia ei ehdi tulla. Järjestävä seura voi olla KonSAS, asiaa ei vielä ole päätetty, ratamestarina toimii kuitenkin Lasse Vainikainen. Olkaahan asian tiimoilta kuulolla !!!