AS-lajipäivät 2012

Tänne keskustelut, jotka eivät sovellu muihin alakategorioihin.

Moderators: Moderaattori, Moderaattorit

Post Reply
AMa

AS-lajipäivät 2012

Post by AMa »

Hyvä AS-kansa,

KannonKiertäjät ry järjestää AS-lajipäivät 8.-9.12.2012 Forssassa hotelli Rantasipissä.

Luvassa on mm. AKK:n päätoimitsijakoulutusta, epämuodollista keskustelua kisojen järjestämisestä, ongelmien pohdiskelua, käytännön harjoittelua, ideoiden ja kokemusten jakamista, yleistä keskustelua lajin kehittämiseksi sekä kauden päättäjäiset saunomisineen ja muine hauskanpitoineen; saattaapa mukaan mahtua kevyttä autoilun ja suunnistamisen yhdistämistäkin!

Tilaisuus päätettiin jakaa kahdelle päivälle, koska aiempina vuosina aikataulu on ollut turhan tiukka ja on myös jouduttu pitämään rinnakkaisia tilaisuuksia yhtäaikaa. Lisäksi toivomme mahdollisimman runsaslukuista osallistumista myös yhdessäoloon ja toisiimme tutustumiseen illanvieton merkeissä.

Tarkempi ohjelma ja aikataulu majoitustarjouksineen julkaistaan myöhemmin, mutta merkitkääpä kyseinen viikonloppu jo nyt kalentereihinne varatuksi autosuunnistukselle!

Terveisin,
KannonKiertäjät ry:n hallitus
AMa

Post by AMa »

Vielä on vuorokauden verran aikaa ilmoittautua lajipäiville, ks. ohjeet täällä.
- kaikki joukolla mukaan lajiamme kehittämään ja hauskaa pitämään!
AMa

Post by AMa »

Ja tarkennetaan vielä varmuuden vuoksi, että kaikkien osallistujien on ilmoittauduttava tuon ohjeen mukaisesti - riippumatta siitä, oletko ilmoittautunut AKK:n lajipäällikölle vai et.

Samoten kaikki osallistujat maksavat osallistumismaksunsa ennakkoon - myös ne, jotka ovat suunnitelleet osallistua vain päätoimitsijakoulutukseen ja/tai arvokisainfoon.
Jari Kulmala
Posts: 46
Joined: Tue Oct 16, 2007 9:20 pm
Location: Kangasala

Arvokilpailujen järjestäjät ja päätoimitsijat koulutus

Post by Jari Kulmala »

KaK:n pj:n edelläoleva kirjoitus on kurvannut ojan puolelle...


AS-lajiryhmän tilaisuudet pidetään omana tilaisuuksina ja
niiden kuluista vastaa AKK.

Tilaisuuksiin ei vaadita KaK:lle ilmoittautumisia eikä pääsymaksuja !!

Katso lajiryhmä tiedottaa...


AS-terveisin

Jari Kulmala
AMa

Post by AMa »

Tässä kävi ohikiitävän hetken verran mielessä, että yhteistyöllä saataisi yksi ja yhtenäinen autosuunnistustilaisuus järjestettyä. Lajiryhmä piti jälleen huolen, että tuo hetki meni kovin nopeasti taas ohi.

Elikä nuo AKK:n tilaisuudet hoidellaan lauantaina aamupäivällä erikseen ja vapaamuotoisemmat lajipäivät ratamestarikoulutuksineen alkavat klo 12.00.
AMa

Post by AMa »

Ja lisätään vielä sekin, että ennakkotiedoista poiketen oikea sähköpostiosoite huonevarauksille Rantasipiin on
forssa.rantasipi@restel.fi.
AMa

Post by AMa »

Autosuunnistelijat ovat äänestäneet jaloillaan. Koska ilmoittautuneiden määrä toiselle päivälle oli erittäin vähäinen, typistämme ohjelman yksipäiväiseksi. Kahteen päivään ilmoittautuneille palautamme toisen päivän osuuden ilmoittautumismaksusta paikan päällä.

Täältä tähän.
HaAS
Posts: 162
Joined: Tue Sep 26, 2006 11:36 am

Illan ohjelmasta.

Post by HaAS »

Illan maastoharjoitus on nyt valmis ja varmasti opettavainen.

Ensin tehdään alueesta kartta 15minuutissa.
Sitten siirtymäajon kartoitusta.
Lopuksi 'valvojan kierros/nolla-auto' tehtäviä...
Grande finale illalle saadaan valikon muodossa. Osviittaa tästä erittäin hienosta suunnistusmuodosta saa Erään autosuunnistajan erinomaisista ohjeista hänen sivuiltaan. (Hattu nousee hänelle!)

Täälläkin päin Suomea on jo lunta, joten kunnon kengät ja pimeyteen valoa tuova tuikku olisivat paikallaan tunnuksia etsiessä.
Kyseiset maastoharjoituksen osat ovat muutettu tuloslaskentaohjelmaan sopivaksi, joten jokainen saa laskea harjoitusmielessä tuloksensa itse J. Koiviston avustuksella.

Ja tietenkin avoin ja reipas mieli ovat aina paikallaan :)
AMa

Post by AMa »

Kiitokset Team HaAS:lle, JKo:lle ja Taposen kaimalle kaikista järjestelytoimista sekä tietysti kaikille osallistujille! Forssalaisten ison AS-sydämen ja työmäärän ansiosta sekä lajiryhmän panoksesta huolimatta lajipäivät 2012 mielenkiintoisine ohjelmineen on nyt paketissa.

-----------

Joo, Jari on yllä oikeassa. Ojaan meni KaK:n puheenjohtaja tällä(kin?) kertaa. Kun joku röyhkeästi kiilaa, törmäyshän siitä tulee ellei toinen sitten älyä väistää ojaan. Ja älystähän tässä älyttömässä lajissa usein on kyse. Osa näistä kiilaajista on sellaisia puusilmiä, etteivät edes tajua kiilanneensa. Toiset taas eivät välitä. Varsin surullisia tapauksia kumpainenkin minun mielestäni.

Omalla kohdallani kävi onni onnettomuudessa: ojan pohjalta ponnahdin vastapenkan kautta samalla vauhdilla ojan toiselle puolelle, ja onnekseni siellä oli myös tie. Ja se tie viekin sitten ihan eri suuntaan.

Voit Jari siis jälleen vetää tukkimiehen kirjanpitoosi yhden viivan lisää. Onneksi olkoon. Etenkin perheeni kiittää.
Jari Kulmala
Posts: 46
Joined: Tue Oct 16, 2007 9:20 pm
Location: Kangasala

terve menoa

Post by Jari Kulmala »

Eipä auttausi ruveta KaK:n puheenjohtajan virassa päättämään maailmanlaajuisesti AS-asioista.
No useampi sen kyllä huomasi minkä mokan teit, vaikka et sitä itse huomannutkaan.

Toivottavasti pidät päätöksesi, koska laitoin viivan oikein maalilla enkä pysty kumittamaan sitä.

terv. jari
eero
Posts: 396
Joined: Mon Sep 25, 2006 9:18 pm
Location: Vaskio
Contact:

Post by eero »

Morot

Kirjoitellaanpa hiukan täältä taustaltakin:

Tuosta erilaisesta harjoitusajosta olisi mukava saada palautetta. Alkuperäinen ajatus oli tosiaan että palautetta olisi kerääntynyt kisan jälkeisenä päivänä, mutta kun lyheni yksipäiväiseksi niin sitten kävi niin (aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta eli kävi niinkuin eerolle yleensä kisoissa), asiaan takaisin.
Keskustelin JKO;n kanssa ja hän lupasi Jonin kanssa lähettää sähköpostia osallistujille ja kysellä fiiliksiä tuosta harkkarista. Saa myös vaikka laittaa yv:llä mulle tai vaikka kirjoitella tänne jatkeeksi, ihan kuinka vaan paremmin käy.
Itse en valitettavasti päiville päässyt yhteensattumien johdosta: perjantaina oli siskon 50v, päivät, lauantaina luento yliopistolla ja sunnuntaina annoin itselleni vapaapäivän joka lienee kohtuullista. Hengessä silti olin mukana ja kaikki pienikin jelppiminen on lajin pienenkin hehkuvan kipinän ylläpitämistä.

Eli summa summarum: palautetta harkkarista toivoo eero, vuonna 2013 kisapoluilla tullaan tapaamaan muissakin kuin toimitsijatehtävissä =)
Post Reply