Page 1 of 2

KolariRAVilla viivalle!

Posted: Sun Feb 05, 2017 6:44 pm
by rhinoe
Image

Nykyinen kilpa-auto '86 Golf syncro alkaa olla nähnyt jo satoja kisoja, joten jatkon suunnitteleminen alkoi tulla ajankohtaiseksi. Pitkällisen vertailun jälkeen todettiin, että ulkomitoissa ei oikein mikään meinaa pärjätä RAV:ille, poislukien Justy.

Edulliset RAV4:t on tunnetusti aika kiven alla, mutta Kiteen suunnalta löytyi yksi mielenkiintoinen projektiaihio. Maatalon isäntä oli tällä täräyttänyt keskellä tietä kolarin jäljiltä maanneeseen hirvenruhoon n. 80km/h, josta auto sitten kippasi kyljelleen ja liukui katto edellä ~150m. Muutaman kuvan perusteella damage ei kuitenkaan näyttänyt ylitsepääsemättömältä ja hinta oli kohtuullinen. Kaupat tehtiin ja toin siirtokilpisen auton ajamalla kotiin n. 400km matkan ilman ongelmia.

RAVeista tutut tyyppiviat löytyi toki heti. Vitonen ei pysy silmässä sekuntiakaan ja takapään kolina on tässä ennemminkin valtava isku, joka heilauttaa koko autoa. Muuten pirssi osottautui kuitenkin asialliseksi, ja tehot ovat tallella, vaikka mittarissa onkin 340tkm. Vasemman etupyörän ripustukset olivat hirvestä jonkin verran osumaa ottaneet, sillä koko pyörä oli liikahtanut n. 1cm taaksepäin. Positiivisena yllätyksenä auto oli tuplakattoluukuilla. Takapään lukko on vielä tarkistamatta.

Tavoitteena on tehdä tästä täysiverinen kilpa-auto. Ulkopuolen korjaamisen tarvittavat peltiosat on jo hankittu ja hieman yllättäen löytyivät suomalaisilta hajottamoilta. Kun vahingot on korjattu, lähtee auto turvakaaripajalle, jotta korin vahvuudesta ei jäisi epäselvyyksiä. Meiltä ei aivan kaikkia tarvittavia tiloja, välineitä ja skillssejä löydy, joten suurin osa töistä teetätetään Pohjanmaan suunnalla AS-henkisillä ammattilaisilla.

Suunnitelmiin budjetoitu ainakin seuraavaa:
  • Ulkopuolen korjaus
  • Täysi huolto
  • AS-käyttöön soveltuvat kaaret
  • Kuppipenkit ja vyöt
  • Koni -iskarit
  • Alustan, ripustusten, puslien yms. täysi läpikäynti
  • Sopiva rengastus
  • Laaja panssarointi
  • Sisustan purku ja varustelu
  • LED-valaistus
Kittelän tolppiakin suunniteltiin, mutta todettiin ne ainakin toistaiseksi liian kalliiksi. Koska perus-Bilesteinien kestävyydestä näytti muilla Ravisteilla olevan huonoja kokemuksia, olisi tähän tarkoitus kokeilla Konin ratkaisua. Kompuksi olisi tarkoitus kokeilla Eeron uutta appia tabletin ja GPS-vastaanottimen kanssa, mutta alkuun ja backupiksi asennetaan vanha tuttu ST Pilot 2. Jos budjettiin lopussa jää vielä ylimääräistä (tuskin), niin voisi tehopuoltakin hieman vilkaista.

Ensimmäisen ohjelmassa on kuitenkin täysi läpikäynti. Ruostetta lienee odotettavissa jonkin verran, mutta löytyisikö muilta harrastajilta vinkkejä läpikäytäviin alueisiin? Ainakin ne tankin kiinnikkeet.

Päivittelen topikkia kuvasisällöllä sitä mukaa, kun etenemistä tapahtuu. Realistinen aikataulu viivalle lienee jossain ensi syksyssä. Onneksi Golffi on kuitenkin edelleen täydessä vedossa!

- O & M Riiho / RiiUA

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Sun Feb 05, 2017 6:47 pm
by rhinoe
Muutamia kuvia aloitustilanteesta. Toinen kylki on aivan kunnossa, tuulilasi on halki.

Image

Image

Image

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Sun Feb 05, 2017 10:05 pm
by anssi
Hyvä kun kävitte hakemassa pois! Ämpyilin tuon hakemista ja purkua varaosiksi. Hommaa hidasti (onneksi) se että oli kaadettu väärälle kyljelle :roll: Mutta tavallaan hyvä aihio tehdä täysiverinen kilpuri, saa toteuttaa itseään.

Tältäkin foorumilta löytyy varmaan jo kaikki paikat mitä kannattaa tsekkailla mutta noin ulkomuistista koostaen:
-Etupalkki, kerää päästä hiekkaa ja jos ei tyhjennä säännöllisesti niin mätii puhki. Just syksyllä puhaltelin kilon hiekkaa per puoli.
-takatukivarret, sama homma, kannattaa myös koputella ettei ole ohentunut liikaa, näitä on pettänyt kisassa
-tankin täyttöputki sieltä muovin alta, näitä on vaihdettu ja paikattu... ja ne tankin henkselit tulikin jo
-sieltä tankin täyttöaukon ympäristöstä kannattaa myös koputella, saattaa olla mätää
-takakaaret on itsestäänselvä, myös pyöränkotelon keskisauma kannattaa putsata, siellä kumimassan alla voi muhia

Muita huomioita:
- Säädettävät Konit on ihan OK jos Kittelä ei vielä vaihtoehto. Vahvemmat etujouset diesel-Ravista tai teettämällä Vallilan takomossa vielä +20% niitäkin jäykemmät.
- Siihen 5 vaihteeseen lääkitys löytyykin foorumilta,
- Jakopään hihna kannattaa 3S-FE:ssä pitää kunnossa, samalla vesipumppu ja myös öljypumpun stefa vaihtoon jos yhtään vuotaa. Vesipumppua ei kannata oman kokemuksen mukaan ostaa harakiriosana :evil:
- pakoputken takaäänenvaimentajan pienempään vaihtamalla saa 10kg painoa pois vääntämästä putkea solmuun ja venyttämästä ripustinkumeja. Toki alkuperäinenkin pysyy kyydissä.
- vararenkaan poisto takaovesta, heti

Tässäpä jotain aluksi, muut muistaa lisää sitten. Rakentamisen iloa!

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Mon Feb 06, 2017 8:24 am
by eero
Hieno homma

Anssilta tuossa jo tulikin kattava otos tarkistettaviin kohteisiin.

Tässä eräs näkökulma pohjan panssarointiin: http://www.elisanet.fi/makitulokas.eero ... autot.html

Rengastuksessa voisi harkita suhteellisen pienihalkaisijaista vaihtoehtoa (joka hiukan myös vaikuttaa tuohon jousitukseen) syystä että se ykkönen on vekottimessa aika pieni jolloin saisi välitystä säädettyä hiukan siihen suuntaan että voisi kakkosella enempi ajella sillä vauhtiahan näyttäisi tuolla autokunnalla riittävän.

Jos laittaa penkit noihin omiin kiskoihin niin hiukan saa lisää säätömatkaa taaksepäin kun hioo sieltä kiskoista sen taaksepäin rajoittavan nystyrän pois, ei silti putoa kiskoilta vaikka sen pois ottaa.

Mainitsit tuossa takapään lukosta (?), jos siis siinä on tuo tasauspyörästön lukko niin käsissäsi onkin aika harvinainen yksilö sillä niitä ei paljoa ole tehty.

-e-

ps. jos tuota mun softaania sitten käytätten niin siitähän tarvii kyllä sitten tehdä sellainen Special Edition kyseiseen kärryyn :mrgreen:

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Mon Feb 06, 2017 10:02 am
by rhinoe
Kiitos Anssi ja Eero arvokkaista vinkeistä!

Mietittiinkin, että joku tätä on varmasti havitellut nimenomaan varaosiksi. Katsotaan alkutarkastuksien jälkeen, että kelpaako tämä vielä muuhunkin - toistaiseksi vaikuttaa ihan hyvältä. Olen kyllä aika pessimistinen ruosteiden osalta ja sitä varmasti löytyy kaikista noista mainituista vaaranpaikoista. Tarkoitus olisi kuitenkin tehdä runko sellaiseen kuntoon, että siihen kehtaa vielä laittaa uuden 3S:n keulille ensimmäisen heittäessä pyyhkeen kehään.
anssi wrote:
Tältäkin foorumilta löytyy varmaan jo kaikki paikat mitä kannattaa tsekkailla mutta noin ulkomuistista koostaen:
-Etupalkki, kerää päästä hiekkaa ja jos ei tyhjennä säännöllisesti niin mätii puhki. Just syksyllä puhaltelin kilon hiekkaa per puoli.
-takatukivarret, sama homma, kannattaa myös koputella ettei ole ohentunut liikaa, näitä on pettänyt kisassa
-tankin täyttöputki sieltä muovin alta, näitä on vaihdettu ja paikattu... ja ne tankin henkselit tulikin jo
-sieltä tankin täyttöaukon ympäristöstä kannattaa myös koputella, saattaa olla mätää
-takakaaret on itsestäänselvä, myös pyöränkotelon keskisauma kannattaa putsata, siellä kumimassan alla voi muhia
Samat vaivat näkyy kyllä toistuvan joka yksilössä. Tästäkin on takatukivarret lahonneet niin pahaan kuntoon, että oli tullut leimalla sanomista. Onneksi edellinen omistaja oli pitänyt autosta varsin hyvää huolta ja molemmat takatukivarret on vaihdettu. Sain vielä entisen läpinäkyvän tukivarren mukaan, koska sieltä löytyy ehjä ABS-anturi. Kompusignaalin kyseistä paikasta varastamista täytyy myös tutkia.

Tankki näyttää olevan pohjan alin kohta ja muutenkin ongelmallinen. Tutkitaan myös vaihtoehtoa turvatankin asentamisesta takakonttiin, mutta nopeasti vilkaistuna se vaikuttaa aika työläältä ja kalliihkolta. Muut paikat käyn purun yhteydessä läpi kun saadaan tuo nosturille, hyviä huomioita!

anssi wrote:
Muita huomioita:
- Säädettävät Konit on ihan OK jos Kittelä ei vielä vaihtoehto. Vahvemmat etujouset diesel-Ravista tai teettämällä Vallilan takomossa vielä +20% niitäkin jäykemmät.
- Siihen 5 vaihteeseen lääkitys löytyykin foorumilta,
- Jakopään hihna kannattaa 3S-FE:ssä pitää kunnossa, samalla vesipumppu ja myös öljypumpun stefa vaihtoon jos yhtään vuotaa. Vesipumppua ei kannata oman kokemuksen mukaan ostaa harakiriosana :evil:
- pakoputken takaäänenvaimentajan pienempään vaihtamalla saa 10kg painoa pois vääntämästä putkea solmuun ja venyttämästä ripustinkumeja. Toki alkuperäinenkin pysyy kyydissä.
- vararenkaan poisto takaovesta, heti
Nuo diesel-jouset olisi tarkoitus tähänkin tilata, kun vaikuttavat muilla toimineen hyvin. Jakohihna ja vesipumppu on juuri vaihdettu ja vitosen rattaatkin joltain osin, mutta vaatii siis vielä lisätoimenpiteitä. Tuo öljypumpun stefa tsekataan ehdottomasti!

Pakoputkea suunnitellaan myös laajemmin, nimenomaan tuon roikkumisen ja heilumisen vuoksi, vaikka kiinnikkeet näyttäyisi olevan ihan kunnossa. Vararenkaalle tehdään kaarivaiheessa oikein kunnon valmis kiinnitys takakonttiin, samoin työkaluille.
eero wrote: Tässä eräs näkökulma pohjan panssarointiin: http://www.elisanet.fi/makitulokas.eero ... autot.html
Kiitos jakamisesta, piirrustukset näyttävät hyviltä ja harkituilta. Näitä taitaa olla jo useammassakin pohjassa?
Ajatuksena olisi pyytää ProLaserilta tuo panssari leikattuna tai vaihtoehtoisesta rakentaa valmiista aftermarket 5mm rosterisesta panssarista vahvistettu versio.
eero wrote: Mainitsit tuossa takapään lukosta (?), jos siis siinä on tuo tasauspyörästön lukko niin käsissäsi onkin aika harvinainen yksilö sillä niitä ei paljoa ole tehty.
Juurikin tasauspyörästön lukkoa sekavasti tarkoitin, jotta ei menisi center differentialin kanssa sekaisin. Elättelen vielä hataria toiveita, että tästä sellainen löytyisi, kun muitakin varusteita on lähdetty ruksimaan. Sormet ristissä! 8)

eero wrote: ps. jos tuota mun softaania sitten käytätten niin siitähän tarvii kyllä sitten tehdä sellainen Special Edition kyseiseen kärryyn :mrgreen:
Loistavaa! Laitteisto löytyy jo ja sitä olisi tarkoitus Golffissa testata Kanta-Hämeen harkkareissa. Palautetta seuraa, kun kokemusta karttuu!

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Mon Feb 06, 2017 2:00 pm
by anssi
rhinoe wrote: ... ABS-anturi. Kompusignaalin kyseistä paikasta varastamista täytyy myös tutkia.
Toyotahan on järjestänyt autosuunnistajille mainion SPD signaalin joka on helposti ryöstettävissä uusiokäyttöön esim FET:illä, tätä ketjua lainaamalla varmaan pienin muutoksin myös ST-pilotille käypäiseksi.

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Sat Feb 18, 2017 7:40 pm
by rhinoe
Projekti etenee.
Sisusta on nyt purettu lukuunomatta koelautaa ja katon verhoilua. Purkaminen oli mukavan yksinkertaista ja suoraviivaista, tähän pisteeseen pääsemiseksi ei tarvittu muuta kun ristipääruuvari ja 14mm hylsy. Muovien ja mattojen alta ei paljastunut yllätyksiä, pölyä, kuraa ja heinää senkin edestä. Myöskään vararenkaan ja sen kiinnikkeen alta ei paljastunut ruostetta.

Jos jollain Ravistilla on tarvetta alkuperäisille etu- ja takapenkeilla tai sisustan muoviosille, laittakaan viestiä. Hyvin harva näistä varmaankaan päätyy autoon takaisin.

Image

Image



Kuvassa vanha tukivarsi puslineen. Muu pohja vaikuttaisi onneksi olevan reilusti siistimmässä kunnossa.
Sisustaa purkaessa imuroin pois 2-3kg lasia sivuikkunasta. Nää murut pääsee aivan joka paikkaan.

Image


Kolarissa oli hirveen ajettu vasen etupyörä edellä, jonka johdosta koko pyörä on liikahtanut n. 1cm taaksepäin ja isolla renkaalla hinkkaa kääntäessä lokarin kaareen. Yritimme tänään löytää ripustuksista syylistä tähän tuloksetta. Varmuuden vuoksi päätettiin rempan yhteydessä vaihtaa etutukivarret, pallonivelet, puslat ja oikeastaan kaikki muukin helposti vaihdettavissa oleva.
Myös kallistuksenvakaajan korvake on katkennut kartturin puolelta -> tukivarsi vaihtoon vaihtoon.

Seuraavaksi aloitetaan osatilaukset ja raato siirretään peltisepän käsittelyyn.

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Sat Mar 11, 2017 7:19 pm
by rhinoe
Tilattuja osia alkaa kerääntymään tallille hyvää tahtia.
Tavarat löytyivät varsin kattavasti Euroopasta. Tarvikeosissa pyrittiin suosimaan Bilstein groupin valmistajia (Febi, SWAG, Blue Print) joten ne ovat pääosin saksalaisvalmisteisia, muutamaa Japani-importtia lukuunottamatta. Monesta kulutusosasta otettiin suoraan kaksoikappaleet varastoon odottamaan.
Takapään kolinan isoimmaksi syylliseksi paljastui hapertunut moottorin tuenta, joten ne päätettiin myös uusia.

Otimme muutaman valokuvan samalla kun teimme inventaariota:

Image
Image
Image

Osien kalastelun lisäksi aloitettiin pikkuhommien parissa. Ravissa on palstojen mukaan hieman heikko moottorin maadoitus, joten sitä paranneltiin. Ohessa ohjeet hieman överiksi vedettyyn RAV4 maadoitukseen: OSA 1 OSA 2

Samalla vaihdettiin uusi akku (Golfissa hyväksi todettu Biltema) ja akkukengät. Pyörän mutterit olivat väärällä kierteellä edellisen omistajan toimesta, joten ne uusittiin.

Image

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Mon Mar 13, 2017 9:31 pm
by rhinoe
Image

Viikonloppuna laitettiin testiin myös 3M 08609 Window-Weld Super Fast Urethane, josta maailmalla on paljon hyviä kokemuksia.
Tölkillinen riitti juuri uusiin moottorintukiin ja tasauspyörästön tuentaan. Tavara tarttuu kaikkiin mahdollisiin pintoihin, joten tätä pursottaessa on hyvä suojata mieluummin liikaa ja toisesta käsiparista on hyötyä tasoitteluun.

Polyuretaanitäytön toimivuudesta on vaikea antaa arvioita, koska kokemusta vakiopuslista ei ole. Värinät välittyvät varmasti enemmän, mutta kilpa-autossa ei tästä ole haittaa. Koeajovertailu voidaan suorittaa vaikkapa jossain kisatapahtumassa syksyllä.

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Thu Mar 30, 2017 8:10 pm
by rhinoe
Raviin etsittiin hartaasti isokokoisemmallekin miehistölle sopivia lasikuitupenkkejä.
Mittojen vertailun perusteella penkeiksi valikoitui Mirco RTS 3D, joka osoittautui hyvin istuvaksi nopean testisovituksen perusteella. Penkki on FIA-hyväksytty, eli laadun pitäisi olla kohdallaan.
Pitkien hikisten kisojen toivossa panostettiin vielä paremmin hengittävään reikäkankaaseen.

Vöiksi valittiin kartturille 6-piste Sabeltit ja kuskille monesta AS-autosta tuttu rullallinen Schroth ASM Autocontrol II.

Image
Image

Auto on nyt myös siivottu sisältä läpikotaisin ja viikonlopun aikana tapahtuu siirto kolari- ja kaaripajoille.

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Tue May 02, 2017 7:53 pm
by rhinoe
Taitava mekaanikkomme on paiskinut hommia läpi pyhien ja Ravi etenee silmissä.
Lokarin pehmentyminen taitaa toistaiseksi olla ainoa takapakki, mutta sekin lienee korjattavissa.
Uudet peltiosat ovat vasta koesovituksessa, mutta istuvuus vaikuttaisi hyvältä.

Kuvat kertokoon vaiheesta enemmän.

Image

Image

Image


Raviin houkuttelisi kovasti laittaa Golfissa hyväksi todettu mokkanahkaratti. Teknisesti ei pitäisi olla ongelmaa, mutta katsatusinsinööri tuskin arvostaa pientä halkaisijaa enemmän kuin airbagia.
Osaako kukaan sanoa, onko Ravia tuotu Suomeen ilman airbageja?

-Olli

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Wed Jan 24, 2018 10:01 pm
by rhinoe
Kauden ensimmäisten kisojen aiheuttaman innostuksen myötä on hyvä tehdä 1-vuotis katsaus projektin nykytilaan. Päivitystahdista huolimatta kolariRavi on edennyt isoja harppauksia.

Pohjanmaan päässä on painettu hommia armotonta tahtia, kun Riihimäen tukikohdassa on keskitytty lähinnä keskitytty suunnitelmien hiomiseen. Deadlineä on myös tarkasteltu udelleen kohdalleen. Tämän hetkinen tavoite on ajaa Ravilla 2018 syyspuoliskon ensimmäisen kisa, sillä vanha sotaratsu Golf selvisi katsastuksesta heti konttorin pihassa tehdyn käsijarruvaijerin kiristyksen jälkeen puhtain paperein.

Ohessa kuvakollaasi reilun puolen vuoden tapahtumista:



Kolarikorjauksien osalta peltikuorien sovittelun jälkeen siirryttiin korjaamaan A-pilarin ulkopuolen vahinkoja.
Image

Lopputuloksesta tuli asiallinen, ja tietämättä korjauksia tulee tuskin huomaamaan.
Rakenteellinen vahvuus on varmasti myös kunnossa, sillä A-pilarin taakse tulee turvakaari.
Image

Kaatumisen myötä takalokariin tuli vauroita ja todennäköisesti metalli on yhtynyt happeen jo ennen sitä. Vastaavaa löytynee monesta muustakin, pitäkää omianne silmällä! Ruosteet on nyt kuitenkin paikattu ja muualta vakavaa ruostumista ei ole löytynyt, lukuunottamatta muutamaa alustan komponenttia (jälkimmäinen kuvakollasi).
Image

Image

Oheisessa kuvasarjassa paikalleen on menossa Konin takaiskari ja Mitsubishi Space Runnerin takajousi. Istuvat hyvin, kiitos vinkeistä palstan Ravisteille. Kokemuksia luvassa, kun päästään kesämmällä testaamaan.
Image

Vasemman etukulman osuessa hirveen, vääntyi alustasta muutama palikka. Kuvissa vääntynyt etuiskari ja koiranluu. Lisäksi vaihdettiin alatukivarsi, puslat ja koko olkanivel/napa, joka löytyi kätevästi romuttamolta.
Image

Konilta löytyy patruunat myös vanhemman malliseen Ravin etutolppaan. Prosessi sisältää sahausta ja porausta.
Vasemmalle ostettiin vääntyneen etutolpan Kybin kokonainen iskari, josta hyödynnettiin vain tolppa. Oikealla mennään vielä alkuperäisellä tolpalla, jossa tuore Konin patruuna.
Image

Myös penkit on sovitettu sisälle. Koska voidaan olettaa, että kuskin- ja kartturin työpisteissä toimii eri kokoisia suunnistajia, päätettiin penkit laittaa kiskoille. Toyotan alkuperäiset kiskot ovat varsin tukevat (ehkä jopa paremmat, kun perus Sparcon universaalit?), joten ne leikattiin irti alkuperäisistä penkeistä ja purposoitiin uudelleen. Penkit jäivät kuitenkin hieman liian korkealla ja jotta hytissä operoivat eivät löisi liikaa päätänsä katon tuleviin turvakaariin, päätettiin myös lattiaan tehdä hieman lisätilaa. Nyt istumakorkeus on sama kuin alkuperäisillä penkeillä ja säätövaraa jäi vielä kaikkiin suuntiin.
Image

Lopputuloksesta tuli komea ja ohjaamosta onkin muodostumassa aika kisaisa.
Image


Ja tässä auto nykytilassaan. Eri puolilta katsoessaan ei meinaa samaksi autoksi tunnistaa. Toyota RAV4 Harlequin?
Tässä kunnossa auto on lähtenyt turvakaaripajalle, josta lisää seuraavalla kerralla.
Image

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Mon Jan 29, 2018 10:04 pm
by anssi
rhinoe wrote:Image

Viikonloppuna laitettiin testiin myös 3M 08609 Window-Weld Super Fast Urethane, josta maailmalla on paljon hyviä kokemuksia.
Tölkillinen riitti juuri uusiin moottorintukiin ja tasauspyörästön tuentaan. Tavara tarttuu kaikkiin mahdollisiin pintoihin, joten tätä pursottaessa on hyvä suojata mieluummin liikaa ja toisesta käsiparista on hyötyä tasoitteluun.

Polyuretaanitäytön toimivuudesta on vaikea antaa arvioita, koska kokemusta vakiopuslista ei ole. Värinät välittyvät varmasti enemmän, mutta kilpa-autossa ei tästä ole haittaa. Koeajovertailu voidaan suorittaa vaikkapa jossain kisatapahtumassa syksyllä.
Tästä puslien uteraanitäytöstä on nyt ensimmäiset omakohtaiset kokemukset moottorin tukien osalta vihreässä autossa. Värinät tuntuu tosiaan tyhjäkäynnillä hytissä aika selvästi :roll: Tosin päädyin itse lopulta käyttämään hiukan vähemmän kovaksi kovettuvaa uretaaniliimaa Sikavalikoimasta.
Tositoimissa näkee sitten väheneekö voimalinjan klonksahtelut mihinkään. Takatasauspyörästöön tuli samalla lailla käsitellyt uudet puslat myös, sehän on aikaisemmin hyväksi havaittu. Tällä kertaa irrallaan ja uusiin pusliin mömmöt painettuna tuli toivottavasti parempi täytös ja pysyvyys.

rhinoe wrote: Kaatumisen myötä takalokariin tuli vauroita ja todennäköisesti metalli on yhtynyt happeen jo ennen sitä. Vastaavaa löytynee monesta muustakin, pitäkää omianne silmällä! Ruosteet on nyt kuitenkin paikattu ja muualta vakavaa ruostumista ei ole löytynyt, lukuunottamatta muutamaa alustan komponenttia (jälkimmäinen kuvakollasi).

Image
Näitä etupalkki(kauhu)kuvia maailmalta katsellessa minäkin päädyin pikku rapsuttelusta alkaneeseen toivottaman tuntuiseen palkin ja tukivarsien hionta-puhallus-maalaus- savottaan ja nyt lopulta paikallaan:

Image
Image

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Mon Jan 29, 2018 11:21 pm
by rhinoe
anssi wrote: Tästä puslien uteraanitäytöstä on nyt ensimmäiset omakohtaiset kokemukset moottorin tukien osalta vihreässä autossa. Värinät tuntuu tosiaan tyhjäkäynnillä hytissä aika selvästi :roll: Tosin päädyin itse lopulta käyttämään hiukan vähemmän kovaksi kovettuvaa uretaaniliimaa Sikavalikoimasta.
Tositoimissa näkee sitten väheneekö voimalinjan klonksahtelut mihinkään. Takatasauspyörästöön tuli samalla lailla käsitellyt uudet puslat myös, sehän on aikaisemmin hyväksi havaittu. Tällä kertaa irrallaan ja uusiin pusliin mömmöt painettuna tuli toivottavasti parempi täytös ja pysyvyys.
Luin muistaakseni Rav4Worldista, että tuon uretaanitäytön lisäksi voimalinjalle ei juurikaan muuta olisi tehtävissä. Meidän yksilössä oli kyllä jyske niin järkyttävä, että huonommaksi ei voi enää mennä. Voiko tasauspyörästö kuluessaan aiheuttaa osan kolinasta?

Jokin naksunta saattaa edellämainitun lähteen mukaan johtua väärällä momentilla kiristetyistä akselinmuttereista.
anssi wrote: Näitä etupalkki(kauhu)kuvia maailmalta katsellessa minäkin päädyin pikku rapsuttelusta alkaneeseen toivottaman tuntuiseen palkin ja tukivarsien hionta-puhallus-maalaus- savottaan ja nyt lopulta paikallaan:
No nyt on kyllä viimesen päälle! Uskoisin, että tolla operaatiolla ostaa korille jo aika monta lisävuotta.

Tämä oli meillä myös keskusteluissa, mutta mennään toistaiseksi pikakorjauksin ja tehdään laajempi läpikäynti sitten "phase 2:ssa". Alusta näissä on varmaan ensimmäisiä isoja korjauskohteita, mutta onneksi Ravi tulee varsin vähillä kilometreillä, vähäsuolaisessa ympäristössä ja säilössä lämpimässä tallissa.

Voitko suositella jälkiviisaana DIY-reittiä, vai kannattaako viedä suoraan hiekkapuhallusta tarjoavalle pajalle ja pohjamaalaukseen tms.?

Re: KolariRAVilla viivalle!

Posted: Tue Jan 30, 2018 6:35 pm
by anssi
Ainakin tässä vihreässä ei enää ole jäljellä kuin takatasauspyörästön välykset (hammasvälys+vetoakselilaipan uritus) eikä se ole tosiaan millään muotoa paha, omaa turhaa nipotustani alkaa olla enemmänkin.
Jos etupalkin siivous olisi nyt tällä tiedolla edessä niin kiikuttaisin hiekkapuhallettavaksi heti. Tämä oli suurelta osalta ihan kohtuullisessa orkkismaalissa mutta ruosteet sitten juuri hankalissa paikoissa, saumoissa jne. Ja jos ei olisi ollut tarvis poistaa palkkia muista syistä niin olisi saanut tulla toimeen ruosteineen ehkä kevyesti öljyssä ruskistamalla.
Mikäli palkkiin on tullut noita ilmastointireikiä niin mahdolliset korjaukset kannattaa tehdä niin ammattimaisesti ettei ehjästä erota. Nykyään noiden korjaaamista hitsaamalla ei välttämättä katsota yhtä vapaamielisesti kuin ennen...