Page 1 of 1

Valikkosuunnistusta Sunnuntaisarja 2018

Posted: Thu Apr 12, 2018 6:52 pm
by mikky
Valikkosuunnistuksesta sekä Sunnuntaisarjasta saa kattavan kuvauksen Sunnuntaisarjan sivuilta. Kaudella 2018 Sunnuntaisarjassa kilpaillaan vain 4h luokassa ja osakilpailut ovat:

29.4.2018 Riihimäen ABC, klo 9 alkaen infoa etenkin ensikertalaisille ja klo 10 alkaen kilpailijat pääsevät tutustumaan Kanta-Hämeen kevääseen. Tällä kertaa kilpailu toimii myös 2CV-killan Kisamestariosakilpailuna eli kilpailussa tullaan näkemään reilusti rättisitikoita.

20.5.2018 Forssan (luultavasti ABC) toimii lähtöpaikkana ja lähdöt klo 10 alkaen

27.5.2018 Lohjan suunnalla sarjan päätösosakilpailu, jonka jälkeen sarjan palkintojenjako. Lähdöt taas klo 10 alkaen.

Re: Valikkosuunnistusta Sunnuntaisarja 2018

Posted: Fri Apr 27, 2018 5:56 am
by mikky
Kartat on tulostettuna ja maastossa 95 rastia, joista kolme kiintorastia eli paikalla jo valmiina ollutta muuta merkkiä (2-3 -numeroisia tällä kertaa). Vielä mahtuu mukaan rastien etsintään. Rasteista 20 vaikeaa eli vaatii reippailua, 34 keskivaikeaa eli vaatii autosta nousemista ja 41 helppoa eli näkyy autoon kun katsoo oikeaan paikkaan. Helpot eivät aina ole karttamerkin läheisyydessä.

Re: Valikkosuunnistusta Sunnuntaisarja 2018

Posted: Sun Apr 29, 2018 3:01 pm
by mikky

Code: Select all

									  	Lähtöaika Maaliaika	aikavirheet 7 5	 3	rastit yhteensä
Timo Raudus					   pyörä	  10:26	14:19	23,00	8	 11	17	162	139
Oskari Westerholm				pyörä	  10:18	14:15	27,00	7	 10	18	153	126
										
Rissanen	Halme				 auto		10:20	14:00	35,00	15	29	33	349	314
Kujala	Koivisto				auto		10:08	13:49	36,00	18	23	25	316	280
Hippeläinen	Hippeläinen	 auto		10:18	14:08	45,00	16	20	31	305	260
Koivisto	Koivisto			 auto		10:06	13:27	20,00	12	22	22	260	240
Pehkonen	Pylvänäinen		 auto		10:02	12:55	7,00	 4	 11	19	140	133
Ilkka Sinivuori	Petri Ojanenauto/2cv 10:22	12:53	0,00	 4	 12	8	 112	112
Nuora	Gustafsson			  auto		10:10	14:00	45,00	1	 13	22	138	93
										
Ilkka Sinivuori	Petri Ojanenauto/2cv 10:22	12:53	0,00	 4	 12	8	 112	112
Kaj Lampinen	Raimo Hallaneva	2cv	 10:14	12:39	0,00	2	 10	15	109	109
Kari Nieminen	Martti Paavola	2cv	 10:00	12:42	3,00	6	 8	 9	 109	106
Jukka Tuomisto	Mika Koivunen	2cv	 10:30	13:24	8,00	2	 6	 12	80	72

Re: Valikkosuunnistusta Sunnuntaisarja 2018

Posted: Tue May 01, 2018 5:52 pm
by mikky
Virallisiin tuloksiin tuli vielä pieniä eroja kun minun nopeasti tekemä tuloslaskenta ei toiminutkaan täysin sääntöjen mukaan eli Karin sivuilla lopulliset.

Rasteista olivat kadonneet (eilen ja tänään kun haettiin merkit pois) numerot: 13 (pitkä kanto tiekolmiossa), 16 (pieni silta savipellolla), 17 (kanto pellonreunan lähellä), 51 (joku puinen merkkikeppi pellon reunassa), 58 (puun pää, tukkiauto oli käynyt juuri hakemassa osan kasasta) ja 63 (kanto polun varressa).

Joistain rasteista otin kuvia: https://photos.app.goo.gl/2Gz36KgUTsvjrJwf8

Re: Valikkosuunnistusta Sunnuntaisarja 2018

Posted: Thu May 17, 2018 7:30 am
by JKo
Forssan valikko valmis.
Ilmoittautumisia odotellaan.
Lähtö Forssan ABC asemalta valtateiden (10 ja 2 ) risteyksestä.
Ilmoittautua voi myös minulle viestillä tai soittamalla.
040-5454942 Jari