Alue kolmosen vuosi 2018

Ennakkotietoa kilpailuista, tuloslinkkejä ja kisojen jälkipuintia.

Moderators: Moderaattori, Moderaattorit

Post Reply
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Itäisen Suomen as-kausi aloitetaan heti tammikuussa, lauantaina 13 pv Kuopiosta. Tarkempaa infoa tulee joulukuun aikana. Tulossa "cityreitti" ja noin 30-40 km ja noin 1½ tuntia. Kaikkien luokkien reitit voi ajaa ihan tavan autolla. Harkkarin maalissa suunnitellaan seuraavia ajoja, joista seuraava voisi olla esim helmi- tai maaliskuussa.
Vuoden 2018 säännöt päivitetty, lähinnä samankaltaiset kuin tänäkin vuonna: http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
Ensimmäisen harkkarin lisäksi ei vielä ole muita suunniteltu, mutta kyllä niitä on tarkoitus ajaa.

Syksyllä 22.9.2018 ajetaan Kuopiossa Kallaveden ST-Ajo, ainakin SM ja CUP.
Kisa rakennetaan lähinnä Kuopion UA:n voimin, muutamin lisäavuin. Suuntaviivoja reittiin on tekemässä kolmikko Pekka Viippola KUA kilpailunjohtaja, Heikki Reittu KUA ratamestari ja Lasse Vainikainen KonSAS ratamestari. Lisäksi kokemusta tulee mukaan kun maastovalvojaksi on lupautunut Juha Pietiläinen Jyväskylä ja Tuomariston puheenjohtajaksi Arvo Saarelainen Kontiolahti.
Alueita on mietitty jo, ja talven aikana varmistetaan luvat ja heti toukokuussa kun maa on sula, niin aletaan ajeleen maastoissa. Reittien pituudet on tarkoitus pitää maltillisina, SM max noin 4h ja CUP max noin 3h. Kuopiossa ei ole pitkään aikaan ajettu as kisoja, joten todennäköisesti kenelläkään ei ole "kotikenttäetua".
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Eka harkkarin infoa päivitetty. ilmo avautuu 30.12. Reitti tehty ja kartat piirretty, lähempänä vielä tarkistelen uudelleen reitin...
http://autosuunnistus.fi/index.php/alue ... -13-1-2018
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Lisäsin Itä-Suomen sivulle heppakenkä mallikartan, joita muutaman myös tulostin seuraavaa Kuopion harkkaria varten, jossa myös heppakengällä ajetaan, ja Itäisessä Suomessa ajetaan useastikin muullakin tavalla kuin viivapiirroksella... :roll: :roll: :roll:
http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3

t.Lasse V
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Nyt on julkaistu tämän talven suunnitelma http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
päivämäärät ja lähtöpaikat varmistuu viimeistään kun ilmoittautuminen avautuu.
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

alue kolmosen sivulla hiukan pohdintaa tän kevään meiningistä, vielä ei oo mitään varmaa...

http://autosuunnistus.fi/index.php/alue-3
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Morjens, pidettiin Konsas kevätkokous Ylämyllyn Shellillä. Tuumittiin että voitais yhet ajot ajaa toukokuussa, ainakin jos lumet sulaa metsistä, ehkä muutenkin. Harjoitusajojen päivämäärä olisi lauantai 19.5. todennäköisesti Joensuun seudulla. CE-luokille siviiliautolla ajettavat reitit ja MAB-luokille haastetta sen mukaan miten metsiin pääsee ajelemaan, mitä vähemmän lunta, sitä vaikiammat pyöritykset metsäpoluilla luvassa.
Vapun jälkeen tiedotusta lisää.

Sitä seuraavat harkkarit ajetaan syksyllä, aikaisintaan elokuun loppupuolella. Fillarillakin voidaan yks rogaining tyyppinen suunnistus ehkä syksyllä Joensuun seudulla polkea.

:roll: :roll: :roll:
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Itä-Suomen seuraavat kaks harkkaria KITIssä. 19.5. Joensuussa pari tuntinen, mikäli lumet on viikkoa ennen sulaneet poluilta, niin metsäharkkari luvassa. Toinen harkkari lipsahti epähuomiossa alue kutosen puolelle, :roll: mutta mitäpä se haittaa ku ei oo kaukana Kuopiosta, se ajetaan Varkaudessa 25.8. jossa luvassa teollisuusalue-parkkipaikkapyöritystä. :lol: vinkki vinkki kutonen-> :lol: molempien harkkareiden kartat piirtää sama kuin syksyllä Kallaveden ST-Ajo SM CUP kisan kartat. Lisäksi on mahdollista että Kuopiossa ajetaan vielä toimitsijoille harjoitukseksi emit-harkkari hiukan ennen SM-kisaa... terveisin ratamestari Lasse
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

Varkauden 25.8. harkkari päätettiin siirtää hamaan tulevaisuuteen, eli Kuopion SM kisan jälkeen ajettavaksi, ehkä loka-marraskuulle...

Siirrettävän harkkarin tilalla ajetaan emit-harkkari Kuopiossa tai ainakin Kuopion lähiseudulla, joko 25.8. tai 1.9. Päivämäärä ilmoitellaan, kun tiedetään mille päivää saadaan emitit lainaksi. Tarkoituksena on, että saadaan samalla SM kisan toimitsijoille treeniä asemien toiminnasta.
Lisäinfoa tulee jossain vaiheessa... :)
LVee
Posts: 697
Joined: Tue Feb 17, 2009 3:18 pm
Location: Kuopio

Re: Alue kolmosen vuosi 2018

Post by LVee »

25.8. ajetaan harkkari Kuopiossa tai jossain siinä lähistöllä. Ajanotto emit. Treenataan kilpailijoita sekä toimitsijoita. Lähtöpaikka ja -aika ilmoitellaan lähempänä. Reitin pituus ennemmin lyhyempi kuin pidempi. Järjestäjänä KonSAS ja KUA.
Post Reply