Valikko Sulje

CUP-mestaruus ratkaistiin Kouvolassa – SM-taisto tiivistyi

Autosuunnistuksen arvosarjojen huipennus alkaa olla käsillä ja CUP-mestaruus ratkaistiinkin Tuohikotin ja Selänpään maisemissa syyskuun puolivälissä. Reitti kierteli perinteisillä ja vaikeilla alueilla, joissa ajamisen vaikeutta lisäsivät muutaman viikon takaiset myrskytuhot. CUP-luokassa peli oli ennen kisaa todella avoin, koska aiemmissa kisoissa oli saatu eri voittajaparit ja tulokset olivat sopivasti ristissä, varsinkin kun osalla pareista oli vain yksi tulos plakkarissaan. Kevään ensimmäisen CUP-kisan voittanut isä-poikapari Esa Orava-Joni Orava Lopen UA:sta olivat myös viimeisessä kisassa ylivoimaisia ja ajoivat voittoon. Seuraavista sijoista käytiin tasaista taistoa, jonka etevimmät olivat Vaasan Ari Viertola-Arto Malkakorpi. Kolmanneksi ajoivat Teemu Juntunen-Niko Viljanen Lapualta ja neljänneksi Matti Erämaja-Einari Fyhr. Loppupisteissä Oravat ottivat tuplavoitolla CUP-mestaruuden, hopealle ylsivät Erämaja-Fyhr ja pronssille Juntunen-Viljanen.

SM-reitillä riitti vaativuutta ja varsinkin aikapyynnit olivat melko kovia. Maalipaikalla olikin kuultavissa hiukan parranpärinää. Konkarit osoittivat hallitsevansa nämäkin reitit, ja kovalla vauhdilla. Esa Yliniemi-Stefan Åstrand etenivät reippaasti ja yksi puuttuvakaan ei vienyt heiltä voittoa. Alkukauden vähän alavireisesti esiintyneet Jari Koivisto-Toni Koivisto ajoivat kakkosiksi puhtaalla reitillä, aivan kuten kolmanneksi yltäneet Tomi Viitala-Juha Heikkilä. Viiden kärkeen mahtuivat vielä sarjajohtajat Lundahl-Bitter sekä Vennola-Kulmala.
 
Lopputilanteen ja SM-mitalien osalta panosta riittää viimeisessä kisassa Laihialla lokakuun puolessa välissä. Käytännössä kullasta taistelevat Lundahl-Bitter ja Yliniemi-Åstrand, joilla on täsmälleen samat sijat kasassa, jos huonoin otetaan pois. Toki Kanta-Hämeen miehillä on kolmaskin sijoitus jo todella hyvä. Pronssista tullaankin sitten käymään hurja mittelö, kun teoreettiset kultamahdollisuudetkin omaavat Lahtiset saavat haastajia mm. Viitala-Heikkilästä, Koivistoista, Soukka-Mamiasta, Viljasista, Jalonen-Rouskusta, Vennola-Kulmalasta… Kutkuttavat hetket ovat siis käsillä Laihian pimeydessä vajaan kuukauden päästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *