|
Itsepalveluautosuunnistusta Lavikainen tapasi tässä taannoin kamuja, jotka ovat aikanaan ajaneet ST:ä. Tarkoittaa sitä, että ovat harrastaneet autosuunnistusta aikana, jolloin karttaan painetusta viivasta ei tiedetty yhtikäs mitään. Tuohon aikaan yksi kartta käytettiin meinaan tarkkaan – ei ollut vallan tavatonta, että saman kartan päälle läiskittiin 4…5 peitettä päälletysten. Voitte sitten vaan arvata, että kuinka paljon kartasta vielä näkyi. Siihen aikaan kartturilta vaadittiin myös askartelutaitoja, sakset olivat vähintään yhtä tärkeä kapistus kun mittaviivain. Eräs tuon ajan piirre lajille oli myös se, että kaikki – siis kaikki – asemat kilpailussa olivat miehitettyjä. Mistä ihmeestä porukkaa silloin riitti, kun kisojakin oli vuodessa pari sataa kalenterikisaa ympäri ämpäri maata. Eipä noissa kisoissa tietenkään reittiasemia ollun niin kuin nykyisin klappuja, mutta kuiteskin. Ajatelkaas muuten, jos olis ollutkin. Olisi asemamiehillä ollut seuraa kun vierekkäisillä urilla olis kaverit pitäneet seuraa toisilleen, mitenkähän siinä olisi otettu molemmat reitit varmuuden vuoksi. Aikaa siis on noista ajoista kulunut, ja monta karttaa on Lavikaisenkin käsissä pyörinyt. Ensin tuli ns. kylmät reittiasemat. Ennen kun kohtelias asemamies merkitsi korttiin puumerkkinsä, niin nyt kartturi sai itse alkaa merkkaamaan numeroita korttiin. Ja kun liikkuvassa autossa kynä voi lipsua ja niin voi tulla kuussatasia (ei kuitenkaan Fiateja), niin epäviralliseen käyttöön tulivat sutut. Kuitenkin miehitetyt reittiasemat aina välillä kuittasivat pitkiä sutturivejä. No sitten joku kekkasi, että ei tämän takia tarvita miehitettyjä reittiasemia – ja niin otettiin käyttöön leima-asema. Ja taktikointi sen kuin muutti muotoaan. ”Mitäs jos leimataan vasta viimeisellä kierroksella kaikki leimat, ei tuu niin paljon myöhiä, kun voi koko ajan paahtaa.” Asemalla sitten kuski kenottaa kaula pitkällä ikkunasta yrittäen saada otetta narun päässä heiluvasta leimasinlaitteesta ja kiroaa kun vehkeestä puuttuu toinen puoli. Ja on todella tarkkana, että leimasinmerkintä pysyy ruudun sisällä, ettei vahingossakaan mene milliäkään toiselle ruudulle, jolloin taas rapsahtaisi 600, onhan kyse tarkasta suunnistuksesta. Ja mikä huvittavinta, isot miehet ja naiset tuloslaskennassa tihruavat yökahdelta, että onkos tämä merkintä tehty nuppineulalla vai aseman leimasinlaitteella. Että semmosta…. Mutta ”kehitys” jatkui. AS-puolellakin on viime aikoina pikku hiljaa alettu rivien välistä huomaamaan, että ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat muutkin ajanvietemuodot, kuin eksyilyt metsäpusikoissa. Jos joskus on kisan järjestämiseen kisapäivänä tarvittu kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä, niin eipä tarvita enää. Ihmisten kerjääminen asemille on tullut koko ajan vaivalloisemmaksi, eikä ihmiset välttämättä halua lähteä puoleksi vuorokaudeksi soramontun pohjalle limupuollolla ja kahdella sämpylällä. Niinpä vastapainoksi kekattiin miehittämättömät aikatarkastusasemat. ”Käytetään emittiä, ei tarvita asemamiehiä – ja AS-maailma pelastuu.” Ihmisillä hyvä tahto, eikä ideat lopu. Mikä on seuraus: Suttu, jossa paljon merkintöjä, leima-asema, jossa kuski kiroaa masiinaa ja merkinnän vaatimaa tarkkuutta, ja nyt uusi leima – emit. Ja mitä tapahtuu emit-asemalla. Kuski kiroaa kuin lappalainen nytkin leimasimen sijaintia juuri sopivasti 24 senttiä ikkunan alareunan alapuolella, jonne on vaikea kurottaa. Samalla kartturi näpelöi pilottimasiinaa niin, että saadaan kellonaika näkyviin, joka tulee osapuilleen tunnin tarkkuudella merkata kilpailukorttiin. Jos kyse on JATista, niin siinäpä sitten vielä lasket uuden lähtöajankin itsellesi. Ennen kaiken tämän teki asemahenkilökunta. Ja mitä tapahtuu säännöille, ei ainakaan tule ”asiakasystävällisemmiksi”. Jos puuttuu sieltä muttei täältä, tulee vähän virhepisteitä, jos taas toisinpäin, tulee paljon enemmän, paitsi jos puuttuu kokonaan emitistä, niin siihen loppuu tuloksien laskenta pläää pläää pläää. Olikos tässä hommassa tarkoitus vielä suunnistaa…. Se, mikä on kyllä vallan tavattoman ihmetyksen aihe Lavikaisen päässä on, että sinänsä niin tavattoman hyvät S-asemat on nykyjään kielletty. Jos aika-asematkin voidaan jo hoitaa ”automaattisesti”, niin on vallan tavattoman ihmeellinen juttu, että ratamestaajat ja valvojat ovat niin pölvästejä, että eivät osaa soveltaa vanhaa hyvää S-asemaa oikein. Ja tämän takia jää varmasti tosi hyviä suunnistuksellisia paikkoja käyttämättä, koska paikkaan ei saada immeisiä, kun ne on kattomassa telkkarista bumtsia (on muuten Lavikaisenkin mielestä yksi telkkarin parhaimpia viihdeohjelmia). ”Mutta S-asemaa ei voida käyttää, kun sitä ei kuitenkaan osata käyttää oikein”. Painukaa ny jo kuuseen, sanon minä. Miehittämättömät S-asemat takaisin! Lavikainen yrittää nyt, jollette ole huomanneet, puolipirullisesti kuvailla rakkaan lajimme tämän hetken suuntausta. Lavikaiselle laji on aina ollut mitä suurimmassa määrin myös sosiaalisen kanssakäymisen temmellyskenttä. Aina on ollut tosi mukava löytää miehitetylle asemalle, JATilla on yleensä ollut vielä sen verran kiireetöntä, että siinä on ihan tosissaan muutama sana vaihdettu asemahenkilöiden kanssa. On ollut tosi kiva kysäistä, että ”montaks autoo me on ohitettu” tai ”joks teiltä on eväät loppunu” tai ”sulla taitaa olla siellä vähän pölystä” (asema keskellä kesantopeltoa tosi kuivana kesänä) tai ”onks teillä vielä kauan valvottavaa” tai jotain muuta mukavaa. Ja aina on vastakommentit olleet ystävällisiä ja mukavia. Mutta kenelles juttelet nyt – leimalla leimasimelle ja emitille toiselle leimasimelle – ja metsän rusakot vastailee? Etpä saa mistään tietää, että ”montaks me on ohitettu”. No, sen voi päätellä, että leimasimelta on eväät loppunu alta aikayksikön. Lavikainen voi nähdä jo aivan hyvin lajin tulevaisuuden – olemme menossa lujaa kyytiä kohti itsepalveluautosuunnistusta, kuka siitä sitten tykkää ja kuka ei. Mutta tässä kuitenkin Lavikaisen näkemystä ja tulevaisuuden visiota: Lähtöpaikalla ensimmäinen homma on, että pari lähettää tekstiviestin ”kilp.pari 68 ilmoittautuu lähtöön.” kilpailun järjestäjän ilmoittamaan numeroon; hinta on 1,23 euroa. Kun he ovat saaneet kuittauksen kännykkään ”kilp.pari 68, saapumisenne rekisteröity.” Tämän jälkeen kuski tunkee kortinlukijaan ajokorttinsa ja kartturi joko ajokorttinsa tai henkilökorttinsa. Korttikohtainen lukuhinta on 2 euroa. Nämä luettuaan kortinlukija ilmoittaa ”kilp.pari 68, korttinne ok, voitte siirtyä ilmoittautumismaksupisteeseen.” Tämä tapahtuu niin, että kilpailupaikkaa lähimpänä olevassa pankin verkkopalvelupisteessä pari käy suorittamassa maksun. Suorituksesta tulostuu viivakoodilla varustettu kuitti. Tämän jälkeen on vuorossa katsastus. Tätä varten pari ajaa kilpailun lähtöpaikkaa lähinnä olevalle viralliselle katsastusasemalle. Siellä he tuikkaavat auton rekisteriotteen viivakoodinlukijaan, jonka perusteella masiina sitten päättelee, että onko auto kunnossa vai ei. Mikäli kaikki on oukei, niin masiina tulostaa viivakoodillisen paperinpalan. Tämän jälkeen pari suunnistaa takaisin lähtöpaikalle, jossa he kahviautomaatista ottavat kittistä, vanhaa kahvia euron kuppihintaan. Ennen lähtöä kummankin on hyvä vielä pulittaa euro wc-automaattiin, puskiin kus….a kun seurataan automaattisella kameravalvonnalla, ja sen seurauksena on kilpailusta sulkeminen plus rikesakko. Tasan kaksi minuuttia ennen varsinaista lähtöaikaa kuski siirtyy kahden viivakoodipaperin kanssa automaatille, jossa hän tunkee viivakoodilliset paperit automaattiin, joka tarkistaa tietokannastaan myös alun ilmoittautumisen. Mikäli kuski yrittää juksata ja tulee enemmän kuin 30 sekuntia etuajassa lähtöautomaatille, niin masiina kertoo selvällä suomenkielellä ”hyvä Masa (kilp.parin 68 kuskin nimi), olet liikaa etuajassa, osanottooikeutesi kisaan evätty, tervetuloa ensi vuonna uudelleen.” Sama tapahtuu, mikäli Masa tulee varsinaisen lähtöajan jälkeen. Tämä kaikki sen takia, että muussa tapauksessa lähtöautomaatin automatiikka saattaisi mennä sekaisin ja kuski voisi saada aivan väärät paperit. Mutta jos Masa tuli oikeaan aikaan, niin sitten automaatti tuuppaa salaisesta lokerostaan tarvittavat paperit, eli kilpailukortit, ajomääräyksen, alkuosan kartat sekä kilpailijakohtaisen tunnistekortin sekä emitlaitteen. Itse kisa etenee jotakuinkin niin kuin nykyjäänkin. Asemilla kiroillaan leimasinlaitteille ja autossa kuski kartturille ja toisin päin sekä tietysti kiroillaan kaikkia niitä ympärillä pörrääviä autoja, jotka ovat kaikki väärällä uralla menossa väärään suuntaan jne. Niin, mihin tarvitaan tuota tunnistekorttia. No, tietysti miehitetyt JRT:t, jotka jakavat karttoja, on automatisoitu. Näiden tilalla on kartta-automaatti, joka sylkee tunnistekorttia vastaan aina tarvittavan määrän uusia karttoja. Entäs sitten maali. No, maali on tietysti myös tavallinen aikaa ottava asema, jossa emitti leimataan. Tämän jälkeen kilpailijapari voi ryystää maalikahviautomaatista vielä vanhempaa kahvia edelleen euron kuppihintaan niin kauan kuin vain euroja riittää, kone ei ole varustettu vaihtokassalogiikalla. Jossain vaiheessa kartturin tulee käydä emitinpurkuautomaatilla (hinta 2 euroa / emitlaite), jossa vehje tulostaa emitin sisällä olevat aikaleimat paperille sekä siemaisee emitin syövereisiinsä. Tämän jälkeen pari voikin sitten, vatsa kahvista kuralla, siirtyä autoon ja lähteä kotiin. Kaikki olennainen, ”asiakkaalle” lisäarvoa tuottava juttu on jo hoidettu, kun kisa on ajettu. Jäikö joku kaipaamaan tuloslaskentaan…. Tuo tuloslaskenta on jatkossa helppo järjestää. Kotimatkalla kartturi laskee aikapinnat. Tekstipalveluna hän voi tilata kännykkäänsä (hinta 1,23 euroa) oikean RT-rivin, jonka jälkeen hän voi myös laskea reittipinnat. Kun hän on näin laskenut kaikki pisteet, niin hän lähettää tekstiviestin ”kil.pari 68, vp:t yht 13245.” (hinta 1,23 euroa). Ja kohta tulee kuittaus ”kilp.pari 68, tuloksenne talletettu tietokantaan.” Kun pari pääsee kotiin, he voivat reaaliaikaisesti seurata tulosten valmistumista osoitteesta www.autosuunnistus.net. Kun kaikki tulokset ovat nähtävissä, niin siinä se sitten. Ai niin, kunkin luokan kolmelle parhaalle kilpailun järjestäjän järjestelmä lähettää palkinnoksi tekstiviestin ”hyvä Masa ja Nipa, tulitte ensimmäisiksi (tai toiseksi / kolmanneksi), onneksi olkoon.” Näin on jälleen yksi mahtavia kokemuksia sisältävä kilpailu kaikkine koukeroineen saatu kunniallisesti päätökseen. Edellä olevalla tavalla ei järjestäjää rasiteta turhan päiten, vaan hommat siirretään mahdollisimman paljon kilpailijoille, mikä on ihan oikein. Nehän näitä kisoja kumminkin haluavat. Kilpailun aikana muodostuvat kustannukset siirtyvät aiheuttamisperiaatteen mukaisesti myös suoraan kilpailijoiden maksettaviksi (esim. tekstiviestit), mikä on aivan oikein. Jos jotain käytät, niin siitä myös maksat. Kun tämä systeemi on saatu pyörimään oikein kunnolla, niin Lavikainen on ajatellut paljastaa, miten kilpailun järjestäjä säästyy vielä reitin määrittelystäkin. Tämänkin jälkeen luottavaisesti tulevaisuuteen katsoen A. Lavikainen
|